Artikkelin sivut

Uran alku 1953–1955

Ensilevytys


Huhti-toukokuu 1954.

Elvis tiesi olevansa erilainen. Hän korosti sitä pukeutumisellaan ja poikkeuksellisella kampaustyylillään. Beale Streetin varrelta löytyi Lansky Brothersien asusteliike, josta Elvis alkoi ostaa koreita vaateparsia, joista myöhemmin muodostui hänen tavaramerkkinsä. Vaikutteet kuuluisaan "rasvalettiin" hän sai muun muassa sen aikaisilta filmitähdiltä, kuten Tony Curtsilta. Pulisongit, jotka Elvis oli kopioinut ihailemiltaan rekkakuskeilta, olivat myös epätavallinen näky tuohon aikaan.

Huhtikuun 9. päivä 1953, pari kuukautta ennen valmistumistaan Memphisin Humes High Schoolista, Elvis esiintyi Humesin vuosittaisessa Minstrel Show'ssa. Hän oli järjestyksessään kuudestoista, kaikkiaan 22 esiintyjää sisältävästä tapahtumasta, jonka ohjelmalehtisessä Elviksen kohdalla luki: "Elvis Prestly". Hän sokeerasi oppilaat, vanhemmat ja opettajat esittämällä kappaleen Till I Waltz Again With You.

Elvis kertoi vuosia myöhemmin: "En ollut suosittu koulussa, en käynyt kenenkään kanssa (sieltä) treffeillä. Reputin musiikissa – ainoa aine jossa olen koskaan reputtanut. Ja sitten minut ilmoitettiin tähän kykykilpailuun ja tulin esittämään Teresa Brewerin Till I Waltz Again With Youn. Tullessani lavalle kuulin ihmisten liikkuvan ja kuiskailevan, koska kukaan ei edes tiennyt, että minä lauloin. Hämmästyttävää, miten suosittu minusta tuli sen jälkeen. Sitten valmistuin lukiosta."

Kesäkuun 3. päivä 1953 Elvis valmistui Humesin lukioista keskinkertaisin paperein. Isä-Vernonin neuvosta: "En ole ikinä nähnyt kitaransoittajaa, joka olisi minkään väärti", Elvis alkoi työskennellä Parker Machinists Shopissa.

Katso kuvia: Humes High School-ajalta (elvisechoesofthepast.com)

Saman vuoden heinäkuussa hän päätti rohkaista mielensä ja asteli osoitteeseen 706 Union Avanue, pieneen Memphis Recording Service -levy-yhtiöön (myöhemmin nimi muutettiin ja nykyään se tunnetaan paremmin nimellä Sun Studio). Ikkunassa oli ilmoitus joka kutsui ihmisiä äänittämään heidän suosikkirunonsa, puheen, laulun tai lapsen ensimmäisen sanan. Kaikki neljällä dollarilla.

Memphis Recording Service, osoitteessa 706 Union Avenue, 1950-luvulla.
Memphis Recording Service, osoitteessa 706 Union Avenue, 1950-luvulla.

Studion omistaja Sam Phillips ei ollut paikalla, joten hänen sihteerinsä Marion Keisker hoiti äänitykset. "Minkä tyyppisiä lauluja laulat?", Keisker kysyi ujolta finninaamaiselta nuorelta mieheltä. "Kaikenlaisia", vastasi Elvis. "Keneltä kuulostat?", jatkoi Marion tenttaamista, johon itsevarma vastaus kuului: "En kuulosta keneltäkään".

Sen jälkeen Elvis lauloi asetaatille kaksi sentimentaalista balladia: Jon ja Sandra Steelen vuoden 1948 hitin My Happiness ja Inks Spotsien alkuperäislevytyksen vuodelta 1941 That’s When Your Heartaches Begin. Se oli ensimmäinen kerta, kun yksi musiikkihistorian tunnetuimmista äänistä tallentui levylle. Keisker kirjoitti pojan nimen ylös ja kirjoitti viereen: "Hyvä balladilaulaja. Pidetään mielessä."

Kuuntele Elviksen ensimmäinen äänite: My Happiness

Legenda kertoo, että Elvis äänitti kappaleen My Happiness äidilleen syntymäpäivälahjaksi, mutta koska Gladysin syntymäpäivä oli ollut jo kolme kuukautta aikaisemmin, huhtikuussa, eikä Presleyn perhe edes omistanut levysoitinta, niin todennäköisintä kuitenkin on, että Elvis vain halusi tietää, miltä hän kuulostaa levyllä. Taka-ajatuksena saattoi olla myös itsensä markkinoiminen Sunin pomolle Sam Phillipsille.

Ei ole tiedossa, kuuliko Gladys koskaan äänitettä. Elvis kuitenkin mainitsee asian haastattelussa, joka tehtiin Elvis On Tour -elokuvaa varten Las Vegasissa, vuonna 1972: "Ensimmäinen levy oli henkilökohtainen juttu äidilleni".

Vuonna 1988 alkuperäinen asetaatti levytyksestä löytyi sieltä, minne Elvis oli sen jättänytkin, eli koulukaveri Ed Leekin hallusta. Viimein, vuonna 1990 se näki päivänvalon Elvis – The Great Performances -kokoelmalla.

Nykyään My Happiness/That’s When Your Heartaches Begin -asetaatin omistaa amerikkalaisen rock-duo White Stripesin toinen jäsen, kitaristi-laulaja Jack White, joka maksoi siitä Gracelandin järjestämässä huutokaupassa 300 tuhatta dollaria, vuonna 2015.

My Happiness -asetaatin tarina: Elvis Presley's Good Pal of 1953 (recordcollectormag.com)

Tammikuussa 1954 Elvis kävi jälleen Memphis Recording Servicellä äänittämässä kaksi kappaletta: Joni Jamesin I'll Never Stand In Your Way ja Jimmy Wakelyn It Wouldn't Be The Same Without You.

Keväällä Elvis sai työpaikan Crown Electric Companyn kuorma-autokuskina, samalla hän alkoi töiden ohessa opiskella sähköasentajaksi.

Jotain suurta syntyy

Elvis, Bill Black, Scotty Moore ja Sam Phillips Sunin studiolla.
Elvis, Bill Black, Scotty Moore ja Sam Phillips Sunin studiolla, 1955.

Sam Phillips kiinnostui Elviksestä sen verran, että kutsui pojan uudestaan levyttämään kesäkuussa 1954. Olihan Sam moneen kertaan sanonut, että jos hän löytää valkoisen laulajan, jolla on mustan miehen sielu, on hän ansainnut miljoonan. Elvis itse muisteli Marion Keiskerin soittoa myöhemmin: "Olin paikalla ennen kuin hän ehti laskea luurin kädestään."

Elvis tuli ja yritti jälleen, kuten ensimmäisillä levytyskerroillaankin vanhoja balladeja, esimerkiksi Harbour Lights ja I Love You Because, mutta Phillips ei ollut tyytyväinen. Hän oli pyytänyt Elviksen taustalle soittamaan levy-yhtiön leivissä olevan Scotty Mooren (kitara) ja Bill Blackin (basso), mutta vieläkään ei Phillips ollut löytänyt hakemaansa saundia.

Heinäkuun 5. päivä Elvis, Scotty ja Bill rentoutuivat levytysten välillä ja ryhtyivät pitämään hauskaa Arthur "Big Boy" Crudupin kappaleella That's All Right (Little Mama). Sam Phillips kuuli sen ja tuli kysymään mitä he oikein olivat tekemässä. Pojat sanoivat vain pelleilevänsä. Sam käski heidän jatkaa, koska se mitä he nyt tekivät, oli se pelleilyä tai ei, kuulosti hyvältä. That's All Right nauhoitettiin välittömästi, jotta mitään tästä taianomaisesta hetkestä ei valuisi hukkaan, ja se oli juuri sitä, mitä Sam Phillips oli toivonut: mustan musiikin fiilis oli vihdoin konkretisoitunut valkoisen miehen hahmossa.

Scotty Mooren povaus, että "he ajavat meidät ulos kaupungista, kun kuulevat tämän", ei ollut kauhean kaukana totuudesta, koska nyt oli äänitteelle tallentunut ensimmäistä kertaa valkoisen laulamaa mustaa musiikkia, ja vielä pelottavan aidolla meiningillä. Levytys aiheuttikin Memphisissä myllerryksen, mutta ainoastaan hyvässä mielessä.

Sam Phillips kiikutti äänitteen tuotapikaa paikalliselle tiskijulkalle Dewey Philipsille, jonka vetämä WHBQ-radioasema oli keskittynyt soittamaan mustien musiikkia. Dewey mainitsi ennen levyn soittamista, että uusi artisti nimeltään Elvis Presley oli entinen Humes High Schoolin oppilas, jotta kuulijat ymmärtäisivät, että kyse on valkoisesta laulajasta, koska Humes oli nimenomaan valkoisille nuorille tarkoitettu koulu.

Kun Dewey oli soittanut levyn, alkoivat puhelimet soida taukoamatta, ja levyä vaadittiin soitettavaksi aina vain uudelleen ja uudelleen. Se soi radioasemalla koko illan, ja elokuvateatteriin piiloutunut Elvis, jouduttiin hakemaan radioasemalle haastattteluun. That's All Rightista tuli nopeasti paikallinen hitti ja Sun Recordsin siihen mennessä myydyin levy.

Kuuntele That's All Right (Mama)

Vuotta myöhemmin, kun Elvis oli jo iso tähti, hän antoi tunnustusta esikuvalleen The Charlotte Observer -lehden haastattelussa: "Värilliset ovat esittäneet tätä musiikkia, kuten minä nyt – pidempään kuin edes tiedän. He soittivat sitä tähän tyyliin hökkeleissään ja kapakoissaan, eikä kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ennen kuin tulin kehiin. Opin sen heiltä. Mississippin Tupelossa kuuntelin, kuinka vanha kunnon Arthur Crudup hakkasi laatikkoaan, niin kuin minä nyt, ja sanoin, että jos ikinä pääsisin samaan fiilkseen kuin Arthur, niin minusta tulisi muusikko, jollaista ei ennen oltaisi nähty."

Suuret keksinnöt syntyvät usein sattumalta. Yhdistämällä bluesin, countryn ja kirkossa kuulemansa gospelin, oli Elvis bändinsä kanssa luonut jotakin uutta, raikasta ja jännittävää. Kukaan ei vielä oikein tiennyt mitä se oli, mutta pian tämän pienen porukan tekemisistä puhuisi jokainen.

Elvis oli pitänyt piilossa valtavan tietopankkinsa mustan musiikin suhteen. Kun asia selvisi Phillipsille, oli hän ällistynyt siitä, että Elvis käytännössä tunsi lähes kaikki mustien artistien blues ja rhythm and blues levytykset. Elviksen tietämys oli jopa parempi kuin hänen itsensä. Siitä lähtien tulevien levytysten musiikillinen linjaus oli selvä: balladit unohdettaisiin ja keskityttäisiin pääsääntöisesti rytmimusiikkiin.

Se taisi olla ensimmäinen valkoinen bändi, jossa oli kunnon laulaja ja joka oli myyvä ja joka osasi soittaa niin kuin mustat. Bändillä oli rytmi hallussa, se soitti sujuvasti, mikä oli harvinaista valkoisille bändeille tuohon aikaan. Sen soitto ei ollut tyypillistä kaavamaista tahkoamista. Elviksessä oli hienoa se, että hän lähensi ihmisiä toisiinsa. Enää ei ollut väliä sillä, oliko laulaja musta vai valkoinen. Tiedä vaikka itsekin pystyisin samaan! Ainakin se herätti unelmia. – Keith Richards

Se osoittautui toimivaksi metodiksi. Tulevina kuukausina syntyivät sellaiset klassikot kuten Blue Moon of Kentucky, Good Rockin' Tonight, Milkcow Blues Boogie, Baby Let's Play House, Tryin' to Get to You, Mystery Train ja I Forgot To Remember To Forget. Jälkimmäisestä tuli Elviksen ensimmäinen listaykkönen, kun kappale julkaistiin uudelleen RCA-levy-yhtiön toimesta, helmikuussa 1956, jolloin se nousi Billboardin Country & Western -listan kärkisijalle.

Sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan, mutta kun That's All Right -singlelle alettiin äänittää b-puolta, tapahtui taas jotain erikoista. Ensin he yrittivät Bill Monroen ja hänen The Blue Grass Boys -bändin vuoden 1946 kantrivalssia Blue Moon of Kentucky perinteisemmällä tyylillä, mutta se ei vaan tuntunut toimivan. Kunnes jälleen lähdettiin pelleilyn kautta liikenteeseen, kun Bill Black innostui hakkaamaan pystybassoaan nopeammalla temmolla, matkien pilkallisesti Monroen kimakkaa ääntä, jolloin muut yhtyivät meininkiin mukaan, Elviksen sylkiessä sanoja "Blue moon! Blue moon! Blue moon of Kentucky keep on shining!" Kurssi muuttui aivan eri suuntaan, ja käytännössä siitä syntyi täysin eri kappale. Jos That's All Rightia höystettiin kantrivaikuttein, niin Blue Moon of Kentuckylle temppu tehtiin toisinpäin, se sai rhythm and bluesin ryydittäjäkseen.

Kuuntele Blue Moon of Kentucky

Uudet tuulet puhalsivat ja vanhat kantrijyrit saivat saivat väistyä nuorempien airueiden tieltä. Vanha maailma silloisine tapoineen ja näkemyksineen tulisi muuttumaan. Tuskin kukaan kuitenkaan uskoi kuinka nopeasti ja kuinka paljon.

Sun-kauden levytyksiä pidetään Elviksen uran merkittävimpinä. Vaikka Elvis myöhemmin kehittyikin laulajana ja muusikkona, ja saavutti urallaan monia voittoja, eivät ne tekijät enää nousseet niin monumentaaliseen asemaan, kuin hänen lyhykäiseksi jäänyt tuotantonsa tuossa pienessä Memphisin Union Avanuella sijaitsevassa studiossa.

Heartbreak Hotel


Elvis ihastelemassa ensimmäistä kultalevyään, RCA:n studiolla Nashvillessä, 14.4.1956.

Uuden levyn menestyksen siivittämänä, ryhtyi Elvis ja bändi,  joka tunnettiin nyt nimellä The Blue Moon Boys, ja johon oli nyt myös liittynyt rumpali D.J. Fontana, kiertämään Yhdysvaltojen eteläisiä osia.

Tie menestykseen ei vieläkään ollut täysin avoinna. Vastoinkäymisiä tuli esimerkiksi Nashvillessä, Ryman Auditoriumista lähetetyssä Grand Ole Opry -radio-ohjelmassa, jossa vanhoilliset kantrimusiikin ystävät eivät ymmärtäneet Elviksen outoa laulutapaa ja lavaliikehdintää. Eräs ohjelman promoottoreista pyysi Elvistä ystävällisesti palaamaan takaisin kuorma-autokuskiksi. Vastaanotto oli tyly myös New Yorkissa, maaliskuussa 1955, Arthur Godfrey’s Talent Scouts -ohjelmassa, jossa Elvis ei päässyt koe-esiintymistä pidemmälle.

Lokakuun 16. päivä 1955 Elvis esiintyi ensimmäisen kerran KWKH-radioaseman Louisiana Hayride -lähetyksessä, joka oli Grand Ole Opryn pahin kilpailija. Ja jo marraskuussa Elvis solmi vuoden kestävän sopimuksen, joka sisälsi 52 lauantai-illan esitystä ohjelmassa. Pieni läpimurto oli nyt saavutettu.

Pinnan alla kyti ja sen oli huomannut myös Elviksen tuleva manageri Eversti Tom Parker, joka oli seurannut Elviksen esiintymistä paikan päällä Shreveportissa, josta Lousiana Hayride -ohjelma lähetettiin suorana. Musiikin päälle Parker ei ymmärtänyt mitään, mutta hän oli huomioinut Elviksen poikkeavan lavaesiintymisen ja yleisön reaktiot. Terävänä liikemiehenä hän vaistosi, että pojasta voisi vielä tulla jotakin.

Ennen Eversti Parkeria Elviksellä oli kaksi muuta manageria. Aivan uran alussa asioita hoiteli Scotty Moore, Elviksen kitaristi, mutta Scottya kiinnosti enemmän kitaransoitto kuin liikeasiat. Hän siirsi sopimuksensa kädenpuristuksella Bob Nealille, joka toimi Memphisissä radion tiskijukkana. Bob ehti toimia Elviksen managerina vain muutaman kuukauden, ennen kuin Parker otti ohjat käsiinsä ja Bob häivytettiin kuvioista.

Parker osti Elviksen ulos pienestä Sam Phillipsin levyfirmasta ja myi hänet RCA:lle, yhdelle Amerikan suurimmista levy-yhtiöistä. Sam Phillips sai korvaukseksi 35 000 dollaria. Summa oli aikonaan ennennäkemättömän suuri, mutta kuitenkin pieni verrattuna niihin palkkioihin, mitä Elvis tulisi siitä lähtien ansaitsemaan.

Kuuntele Elviksen ensimmäinen USA:n ykköshitti: Heartbreak Hotel

Sopimus RCA:n kanssa solmittiin 20. päivä marraskuuta 1955, ja ensimmäinen levytyssessio pidettiin jo 10. tammikuuta 1956 Nashvillessä. Ennen sessioita, Elvis oli tavannut 10. päivä marraskuuta 1955 Nashvillessä tiedottaja Mae Axtonin, joka oli ehdottanut Elviksen levytettäväksi hänen, yhdessä Tommy Durdenin kanssa kirjoittamaa laulua Heatrbreak Hotel.

Axton oli lukenut sanomalehdestä miehestä, joka oli tehnyt itsemurhan ja jättänyt jäähyväisviestin, jossa luki "I walk a lonely street" ("Kävelen yksinäistä katua"). Uutinen oli järkyttänyt Axtonia, jonka mielestä kaikilla tässä maailmassa on joku joka välittää. Lauluntekijät laittoivat Särkyneiden sydänten hotellin tuon yksinäisen kadun päähän, ja tarina oli valmis. Axton soitti demon Elvikselle, joka innostui välittömästi: "Tämä on kuumaa hottia, soita se uudelleen!" 

Elvis levytti kappaleen heti ensimmäisessä RCA:n sessiossa, ja vaikka tuottajana toiminut Steve Sholes vastusti, hän kuitenkin suostui Elviksen vaatimukseen, ja Heartbreak Hotel julkaistiin yhtiön ensimmäisen Elvis Presley -singlen A-puolella. Päätöstä ei tarvinnut katua, sillä kappale nousi Billboardin poplistan ykköseksi, myi yli miljoona kopiota ja ansaitsi Elvikselle hänen ensimmäisen kultalevynsä.

Hänen ensimmäinen biisivalintansa oli neronleimaus. Muuhun tuon ajan listamusiikkiin verrattuna Heartbreak Hotel on poikkeuksellinen levy. Sanoitus on hyvin synkkä ja itsetuhoinen. Säestys on niukkaa. Laskelmointia ei tunnu olevan tippaakaan. Tuskin kukaan muu kuin Elvis uskoi, että levy voisi menestyä. Steve Sholesilla on täytynyt olla luja usko Elvikseen. Elvis valitsi laulun itse. Ja nähtävästi Sholes luotti Elviksen arvostelukykyyn. Sam Phillips ei olisi sitä valinnut, sen hän on sanonut itse. Elviksellä oli musiikin teossa selvästikin parempi vainu, kuin kellään muulla tuohon aikaan. Tämä on ihan toista maata kuin muut rock-levytykset, kuten Hound Dog tai Tutti Frutti. Heartbreak Hotel mullisti Elviksen imagon. (Ernst Jörgensen, Classic Albums – Elvis Presley -tv-dokumentti, 2001)

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.