Artikkelin sivut

Toinen tuleminen 1968–1969

Muutoksen tuulet


Elvis pisti hanttiin managerilleen Eversti Parkerille ja torppasi hänen ideansa joulu-tv-erikoisesta. Kuva Follow That Dream (1962) -elokuvan kuvaustauolta.

Vuonna 1968 kun kahdeksan puuduttavaa elokuvavuotta oli takana. Huomattiin, että Elviksen ura kaipasi nopeasti piristysruisketta. Levyjen myynti oli kääntynyt roimaan laskuun ja faneilta alkoi loppua kärsivällisyys myös elokuvien suhteen. Elviksen elokuvaura ei ollut edennyt hänen toivomallaan tavalla. Hänelle ei ollut annettu kunnon tilaisuutta osoittaa kykyjään näyttelijänä. 

Kaikesta näki, että Elviksen ajatukset alkoivat jo olla aivan muualla kuin näyttelemisessä. Palava intohimo, joka vielä leiskui vuosikymmenen alussa, oli tukahdutettu tehokkaasti ryöstöviljelyyn keskittyneillä halpismusikaaleilla, jotka eivät tarjoilleet minkäänlaisia haasteita. Unelma päästä näyttelemään vakavampia rooleja, oli kariutunut rytisten ja aiheuttanut valtavaa turhautumista kaikkine luovuutta ja taiteellista ilmaisua rajoittavine tekijöineen.

Palattuaan armeijasta 1960, Elviksestä tehtiin sarjakuvahahmo, mutta häntä ei suojattu samanlaisella huolellisella arvokkuudella ja kunnioituksella, jonka Walt Disney varasi sarjakuvan supersankarille Mikki Hiirelle, tai jopa sellaiselle piirretylle kakkospellelle kuin Aku Ankka. Elvis sai samanlaisen kohtelun kuin Hessu: loppuun käytetty tollo, jota voitiin kloonata sellaiseksi vähä-älyiseksi typerykseksi, kuin hänen herransa kulloinkin tahtoivat. – amerikkalainen musiikkikriitikko Dave Marsh

"Olin niin huolissani, että lopulta sairastuin. Tunsin fyysistä pahoinvoinita... kuumeilin... jotakin tapahtui minulle. Olin raskaalla kädellä velvoitettu noudattamaan näitä juttuja, joihin en uskonut. Luulin, että pääsisin näyttämään kykyni näyttelijänä, jossakin, missä olisi mielenkiintoinen käsikirjoitus. Mutta mikään ei muuttunut. Mikään ei muuttunut. Lannistuin. He olisivat voineet antaa minulle vaikka kaikki maailman rahat, mutta en siltikään olisi tuntenut itseäni tyytyväiseksi. Olisin halunnut tehdä jotakin haastellista, mikä olisi ollut Hollywoodin imagon vastaista suhteessa minuun." Elvis, Las Vegasissa 1972

Kuuntele kuinka Elvis avautuu elokuvaurastaan vuonna 1972 Las Vegasissa

Samaan aikaan musiikkielämässä ja populaarikulttuurissa elettiin suurta murrosta. Hittilistojen kärkisijoja kolusivat sellaiset nimet kuin Beatles, Rolling Stones, Bob Dylan ja muut uuden musiikin airueet. Ei siis ole ihme, että Elviksen tuon aikainen tuotanto jaksoi kiinnostaa ainoastaan paatuneimpia faneja. Oli syntynyt uusi yhteyskunnallinen ilmiö: nuorisokulttuuri, jossa nuoret olivat luoneet omat tapansa ja sääntönsä toimia, ja jota Elvis itse oli ollut vahvasti synnyttämässä 1950-luvulla.

Hippiliike kukoisti ja protestoi valtaapitäviä vastaan. Suuria mielenosoituksia nähtiin ympäri Amerikkaa ja maailmaa Vietnamin sodan lopettamisen puolesta. Rauhanaate eli vahvana Flower Power -iskulauseineen. Yhteiskunnallinen herääminen, sodanjälkeisten pimennossa elettyjen vuosien jälkeen, oli nyt tosiasia. Kansalaisaktivismi oli nousussa ja ajoi voimakkaasti mustien oikeuksia. Tähän maailmaan Elviksen oli nyt herättävä ja vastattava painokkaasti, jollei hän halunnut jäädä vain pelkästään 1950-luvun ilmiöksi, ja jotta hän säilyttäisi kasvonsa uskottavana artistina.

Eversti Parker oli ajatellut, että televisio olisi jälleen se media, joka kääntäisi Elviksen uran uuteen nousuun. Hän oli neuvotellut sopimuksen tunnin pituisesta ohjelmasta NBC-televisioyhtiön kanssa. Parkerin mielessä oli idea joulushowsta, jossa Elvis laulaisi joululauluja kuusen vierellä. Mutta tällä kerralla tapahtui jotain aivan poikkeuksellista. Elvis sanoi ensimmäistä kertaa Parkerille "ei!".

Elvis tv-spesiaali


Musta nahkapantteri vauhdissa tv-spesiaalin stand up -osuudessa.

Elvis oli kääntynyt tv-ohjelman apulaistuottajan NBC-yhtiön Bob Finkelin ja ohjaaja Steve Binderin puoleen, joiden ideana oli tehdä raju rockpitoinen comeback show. Sellainen siitä myös tuli. Nauhoitukset käynnistettiin 27. kesäkuuta 1968 Burbankin studioilla, Hollywoodissa. Elvis esiintyi kameroiden edessä musta nahka-asu päällään, laulaen vanhoja rockhittejään karhealla ja alkuvoimaisella äänellä. Hän oli kuin uudestisyntynyt.

Show koostui useammasta eri osiosta ja siihen oli käsikirjoitettu kehystarina Jerry Reedin Guitar Man -kappaleen pohjalta, mikä löyhästi perustui Elviksen omaan matkaan ryysyistä rikkauksiin.

Elvis esiintyi vapaamuotoisissa jaksoissa, studioyleisön ympäröimänä, istuskellen pienellä nyrkkeilykehää muistuttavalla lavalla, jammaillen kavereidensa ja vanhojen muusikoidensa, kuten rumpali D.J. Fontanan ja kitaristi Scotty Mooren kanssa.

Sitten Elvis nähtiin esiintymässä yleisölle yksin, samalla intiimin pienellä lavalla, suuren orkesterin säestämänä, niin kutsutuissa stand up -osuuksissa, joissa hän pääsi väläyttämään legendaarista lanneliikettään ja seksikästä lavaliikkumistaan. Tunnin kattaus sisälsi myös sähäköitä karate- ja tanssinumeroita sekä gospel-jakson.

Spesiaali päättyi uuteen kappaleseen, If I Can Dream. Elvis oli järkyttynyt viime aikojen tapahtumista, Bobby Kennedyn ja Martin Luther King Jr.:n murhista. Etenkin, kun King oli ammuttu Elviksen kotikaupungissa, Memphisissä. Hän halusi loppuun laulun, joka kiteyttäisi traagiset tapahtumat ja koko 1960-luvun levottoman hengen. Elvis oli käynyt keskusteluja ohjaaja Steve Binderin kanssa, joiden pohjalta Walter Earl Brown kirjoitti kappaleen. Esitystä pidetään yhtenä Elviksen uran huippuhetkenä.


'68 Comeback Specialin päättävä esitys, If I Can Dream.

Lähetyspäivä oli 3. joulukuuta 1968 ja 33,2 prosenttia televisiota katsovasta väestöstä oli uteliaita näkemään millaisen ohjelman Elvis oli saanut aikaiseksi. Eivätkä he varmasti joutuneet pettymään. Show oli vuoden suurin tv-hitti. Suitsutusta tuli myös kriitikoiden taholta. Elvis oli tehnyt sen, mihin kukaan ei oikeastaan enää uskonut.

"Siinä on jotakin maagista, kun katselee miestä, joka on ollut eksyksissä ja löytää tiensä taas kotiin. Hän laulaa sellaisella voimalla, mitä ei enää osata odottaa rock'n'roll-laulajilta. Hän liikuttaa kehoansa niin luonnollisesti ja vaivattoman oloisesti, että sen on täytynyt tehdä Jim Morrisonin vihreäksi kateudesta. – rockjournalisti Jon Landau, Eye-lehti.

If I Can Dream/Edge of Reality -sinkku nousi listasijalle 12., ja ohjelmasta julkaistu soundtrack-albumi, Elvis TV Special, saavutti listasijan 8. (Briteissä sija 2.), ollen siten Elviksen ensimmäinen albumi Billboardin top tenissä lähes kolmeen vuoteen.

Ohjelma tunnetaan nykyään monilla nimillä kuten esimerkiksi Comeback Special tai '68 Comeback, mutta alkuperäinen nimi oli yksinkertaisesti, Elvis. Se oli ensimmäinen Amerikan kaupallisella kanavalla nähty yhden miehen show, ja sitä pidetään yleisesti yhtenä pop-/rock-musiikin historian hienoimpina hetkinä televisiossa.

Comeback Special ja nykypäivä

Populaarikulttuurissa tv-spesiaali on saavuttanut ikonisen aseman ja sitä on kopioitu useasti, niin on tehnyt muun muassa Robbie Williams (The Robbie Williams Show, 2002), Falco (musiikkivideo, Emotional Man, 1986) ja Texas-yhtye (musiikkivideo, Inner Smile, 2000).

Elviksen ja kavereiden vapaamuotoisen, niin kutsutun sit down -jamitteluosuuden on sanottu toimineen esikuvana maailmanlaajuisen musiikkikanavan MTV:n suositulle Unplugged-sarjalle.

Katso Texas-yhtyeen video kappaleesta Inner Smile

American Idol -ohjelman kuutoskaudella, vuonna 2007, esitti Celine Dion duettona If I Can Dream -kappaleen digitaalisesti lavalle siirretyn Elviksen kanssa. Heti seuraavana vuonna tapahtui päinvastainen: kantritähti Martina McBride upotettiin digitaalisesti nahka-asuisen comeback-Elviksen viereen, laulamaan kappale Blue Christmas. Videolla promottiin silloista uutta, ja Elviksen ensimmäistä duettoalbumia, Christmas Duets (2008).

Katso Martina McBriden ja Elviksen esitys kappaleesta Blue Christmas

Elvis levytti spesiaalia varten kappaleen A Little Less Conversation, joka kuitenkin karsittiin pois itse ohjelmasta. Vuonna 2002 kappale kuultiin jalkapallon maailmanmestaruuskisojen tunnussävelenä ja siitä tuli valtava kansainvälinen menestys. Junkie XL:n remiksaus biisistä nousi listaykköseksi yli 20 maassa, kuten Briteissä, jossa se oli Elviksen 21. ykköshitti.

Katso Junkie XL:n video kappaleesta A Little Less Conversation

Kohti uusia uria

Tv-spesiaali oli taitekohta Elviksen uralla. Sen jälkeen kaikki muuttui. Elokuvaura taputeltiin päätökseen vielä kahdella elokuvalla The Trouble With Girls ja Change of Habit, jotka jo muutaman muun viimeisimmän filmatisoinnin ohella olivat ainakin näennäisesti laadukkaampia ja ei niin tyypillisiä, kuin aiemmin tehdyt rantaelokuvarainat. Myös niissä esitetty musiikki oli tasokkaampaa, kuin mitä pitkään aikaan oli kuultu.

Elvikselle oli kuitenkin suuri helpotus päästä eroon elokuvasitoumuksistaan. Hän halusi nyt kohdistaa luovat voimansa uuden uran rakentamiseen ja keskittyä vain siihen, minkä hän osasi parhaiten: musiikin tekemiseen ja esiintymiseen konserttilavoilla.

American Sound Studio


Elvis ja raudanluja ryhmä muusikkoja: The Memphis Boys, American Sound Studiolla, tammi-helmikuussa, 1969. Vasemmalta oikealle Bobby Wood, Mike Leech, Tommy Cogbill, Gene Chrisman, Elvis Presley, Bobby Emmons, Reggie Young, Ed Kollis ja Dan Penn.

Tammikuussa 1969 Elvis palasi 14 vuoden tauon jälkeen levyttämään kotikaupunkiinsa Memphisiin, American Sound Studiolle. Nyt hänen oli todistettava levyjä ostavalle yleisölle, että hän kykenee tekemään myös täysipainoista uutta musiikkia.

American Sound Studiolla oli legendaarinen maine, siellä oli tahkonnut klassikkoja muun muassa sellaiset nimet kuin Aretha Franklin, Neil Diamond ja Dusty Springfield. Studiorakennuksesta oli kuitenkin hohdokkuus kaukana. Se oli parhaat päivänsä nähnyt – rähjäinen ja rapistunut, jossa rotat luikkivat nurkissa. Elvistä eivät paikan nukkavierut puitteet häirinneet. Hän totesi vain: ”What a funky place!”

Studion omistaja, tuottaja Chips Moman oli nuori ajan hermolla oleva hittimaakari ja Memphisin muusikot alansa raudanlujia ammattilaisia. Pitkästä aikaa Elvis pääsi levyttämään hyvien lauluntekijöiden materiaalia, johon hän iski kiinni lähes epätoivoisella kiihkolla ja raivolla. American Sound Studio -sessiot muodostuivat yhdeksi merkittävimmistä Elviksen uralla ja ovat verrattavissa varhaisiin Sun-levy-yhtiön innovatiivisiin äänitteisiin ja RCA-levytyksiin 1950-luvulla.

Kuuntele Elviksen viimeinen Yhdysvaltojen ykköshitti Suspicious Minds

Tammi-helmikuun maratonsessioissa levytettiin yhteensä 36 biisiä 12 päivän aikana. Hiteiksi nousivat singlet Suspicious Minds (Elviksen viimeinen ykköshitti Yhdysvalloissa), In The Ghetto, Don’t Cry Daddy ja Kentucky Rain. Lisäksi platinaa myivät pitkäsoitot Back In Memphis ja klassikon aseman saanut From Elvis In Memphis.

Las Vegas


Elviksen paluu liveyleisön eteen Las Vegasissa oli menestys. Vuosikausia vain valkokankaalla nähtyä artistia tultiin katsomaan ympäri maaimaa.

Heinä-elokuussa 1969 Elvis buukattiin Parkerin toimesta neljä viikkoa kestävälle, 57 showta käsittävälle sesongille Las Vegasiin. Paikka oli vasta valmistunut, siihen aikaan maailman suurin International Hotel (nyk. Westgate) .

Elvis kasasi ympärilleen uransa siihen asti suurimman ryhmittymän kovan tason ammattimuusikoita. Lavalla nähtävä kokoonpano muodostui rockbändistä, jota johti kitaristi James Burton, isosta orkesterista ja kahdesta gospel-taustalauluryhmästä: The Sweet Inspiratios ja The Imperials. Huolellisesta harjoittelusta ja valtavasta tukea tuovasta musiikillisesta voimalaitoksesta huolimatta, Elvis oli erittäin hermostunut.

Elviksen mielessä kummitteli edelleen hänen edellinen vierailunsa kasinokaupungissa, huhtikuussa 1956, jolloin pääasiallisesti keski-ikäisestä kuulijakunnasta koostunut yleisö ei alkuunkaan ymmärtänyt Presleyn rahvaanomaista esiintymistä. Suosionsa hurjimmassa nousukiidossa olevalle ja kirkuviin teineihin tottuneelle supertähden alulle, vaisu ja nyrpeä vastaannotto, oli kuin isku vasten kasvoja ja takapakki, jota hän ei mielellään enää muistellut. Elvis jopa vieraili läheisessä Flamingo-hotellissa muusikkoystävänsä Tom Jonesin konserteissa perehtymässä, minkälainen lava-akti vetoaa sen hetkiseen yleisöön.

Elvis valtuutti Bill Belewin, joka oli suunnitellut nahka-asun edellisen vuoden tv-spesiaaliin, suunnittelemaan esiintymisasut myös tuleviin konsertteihin. Ne tehtiin Elviksen toivomuksesta, hänen harrastuksensa pohjalta, muistuttamaan karatekojen gi-asuja, jotka myös helpottivat kuosinsa puolesta Elviksen liikkumista lavalla. Kyseisistä haalareista muodostuivat myöhemmin kuuluisat "jumpsuitit", jotka aluksi olivat hyvin yksinkertaisia mustia tai valkoisia asuja, ja joista vuosien myötä kehittyi yhä prameimpia ja koristeellisempia kokonaisuuksia.

Parker oli elementissään, hänen toimestaan oli koko kaupunki Elviksen nimeä ja kuvia täynnä. Radio ja televisio toitottivat rockkuninkaan paluusta. Sinänsä tämä kaikki oli turhaa, sillä jokainen Elviksen esiintyminen tulevalla Vegas-kaudella oli jo loppuunmyyty ennen kuin tähti oli päässyt edes lavalle. Se oli ainutlaatuista koko Las Vegasin historiassa. Yleisö koostui nyt kaikenikäisistä ja faneja tuli Vegasiin ympäri maailmaa, aina Japanista asti.


Langanlaiha Elvis, musiikillisen voimalaitoksensa edessä. Taustalla valkoisissa paidoissaan rytmisektio: Charlie Hodge (taustalaulu ja akustinen kitara), Jerry Scheff (basso), Ronnie Tutt (rummut) ja James Burton (kitara). Kuvan ulkopuolelle jää pianisti Larry Muhoberac.

Heinäkuun 31. päivä 1969 Elvis astui konserttiyleisön eteen lähes kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kaikki pelko oli turhaa, sillä 2200-päinen yleisö otti hänet vastaan seisaallaan suosiotaan osoittaen. Langanlaiha, ruskettunut ja huippukuntoinen, uudella voimakkaalla ja raa'alla tyylillä laulava rocktähti oli ilmestys, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Esitys oli kiehtova yhdistelmä hänen vanhoja klassikkojaan uudelleen sovitettuina, tuoretta omaa levytettyä materiaalia, muutama cover-biisi sekä uusia ja vanhoja hittejä, höystettynä huumorilla ja esiintymisen fyysisyydellä, jota karateliikkeet korostivat jännittävällä tavalla.

Kuuntele Elviksen vuoden 1969 liveversio Little Walterin originaalista My Babe

Sesonki oli valtava menestys. Se rikkoi kaikki olemassa olleet Vegasin yleisöennätykset ja sai ylistävät arviot sekä yleisöltä että kriitikoilta. Heti avausshowsta seuraavana päivänä Eversti Parker kirjoitti jatkosopimuksen hotellin kahvion pöytäliinaan viiden vuoden esiintymisistä Las Vegasissa.

"Elviksessä on käsittämättömiä ominaisuuksia, mutta uskomattomin niistä on hänen pysyvä suosionsa maailmassa, jossa meteorimaiset urat katoavat kuin tähdenlennot", Newsweek, 11.8.1969. "Elvis oli yliluonnollinen, hänen omassa ylösnousemuksessaan", kirjoitti Rolling Stone -lehden toimittaja David Dalton, 21.2.1970.

Rolling Stone -lehden arvostelu: Elvis Presley: Wagging His Tail In Las Vegas (elvis.com.au)

Konserteista julkaistiin heti marraskuussa 1969 Elviksen ensimmäinen livealbumi, Elvis in Person at the International Hotel, jonka ohessa seurasi American Sound Studion tuotoksia sisältävä pitkäsoitto, Back In Memphis. Nämä kaksi albumia yhdistettiin, muodostaen Elviksen ensimmäisen tupla-albumin, joka myi nopeasti kultalevyyn oikeuttavat lukemat.

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.