Artikkelin sivut

Tien päällä taas 1970–1973


Comebackinsa jälkeen Elvis jatkoi esiintymisiä Las Vegasissa tammi-helmikuussa 1970. 

Uusi vuosikymmen aloitettiin uudella Vegas-sesongilla. Tammikuussa 1970 Elvis palasi kasinokaupunkiin ja esiintyi täysille saleille kuukauden ajan, kahden konsertin päivävauhdilla. Sesongilta julkaistiin livealbumi On Stage, joka myi kultaa lyhyessä ajassa, ja jolta lohkaistu single The Wonder of You nousi Yhdysvalloissa sijalle 9 ja Briteissä aina ykköspaikalle asti.

Kuuntele Britannian ykköshitti The Wonder of You

Las Vegas esiintymisten lisäksi Elvis aloitti myös konserttikiertueet ympäri Yhdysvaltoja. Kiertueet olivat menestyksellisiä ja lähes poikkeuksetta jokainen konsertti oli loppuunmyyty. Maailmalta alkoi sadella tarjouksia esiintymisistä, muun muassa Englannista tuli miljoonan punnan tarjous yhdestä esiintymisestä Wembleyn stadionilla. Elvis olisi myös halunnut esiintyä ulkomailla, etenkin Britanniassa, jossa hän oli erittäin suosittu, mutta hän jatkoi esiintymisiään Las Vegasissa, jonne hänet oli sopimuksin sidottu esiintymään kaksi kertaa vuodessa, kuukauden kerrallaan.


Houston Astrodome -keikkojen yhteydessä Elvikselle luovutettiin nippu jalometallia. Kultalevyt albumeista From Elvis In Memphis ja Back In Memphis/Elvis In Person. Ja lisäksi vielä kultaa singleistä In The Ghetto/Any Day Now, Suspicious Minds/You'll Think of Me ja Don't Cry Daddy/Rubberneckin'.

Helmikuun 27. päivä Elvis saapui Houstoniin, Teksasiin, jossa hän heitti kuusi keikkaa valtavalla Houston Astrodome -areenalla. Konsertit olivat ensimmäiset Las Vegasin ulkopuolella pidetyt yhdeksään vuoteen ja keräsivät yhteensä 207 494 katsojaa, rikkoen areenan edelliset ennätykset.

Takaisin Nashvilleen


RCA:n Studio B:n uusi kokoonpano, kesäkuussa 1970. Vasemmalta oikealle: David Briggs (piano), Norbert Putnam (basso), Elvis, Al Pachuki (ääniteknikko), Jerry Carrigan (rummut), Felton Jarvis (tuottaja), Chip Young (kitara), Charlie McCoy (urut ja huuliharppu) ja James Burton (kitara).

Kesäkuun 4. päivä, 1970 Elvis palasi levyttämään Nashvilleen, RCA-levy-yhtiön Studio B:lle, kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Samalla uusittiin myös taustabändi. Lähes koko 1960-luvun Elviksen taustalla soittanut niin kutsuttu A-tiimi siirrettiin syrjään ja vaihdettiin enemmän soundeiltaan ajanmukaisempaan rytmiryhmään. Viiden päivän aikana musisoitiin vaivattoman oloisesti läpi populaarimusiikin eri teemat valssista rokkiin, kantrin ja popahtavan iskelmän kautta voimaballadeihin.

Kuuntele Elvis Country -albumin raita: It's Your Baby, You Rock It

Maratonsessioissa levytettiin kaikkiaan 34 kappaletta. Materiaalia riitti yhteensä kolmelle LP- ja kuudelle single-levylle. Vaikka laadullisesti äänitysten taso nousi vähintäänkin yhtä korkealle kuin edellisenä vuonna pidetyissä Memphisin sessioissa, varsinaisia hittejä ei tällä kerralla syntynyt, jollei sellaiseksi lueta Yhdysvalloissa sijalle 11 noussutta You Don't Have To Say You Love Me/Patch It Up -singleä, joka myi yli miljoona kappaletta.

Sessioista koostettiin myös Elviksen vahvimpana 1970-luvun albumina pidetty Elvis Country, joka nousi Billboardin listalla korkeimmillaan sijalle 12 ja Briteissä sijalle 6.

That's The Way It Is

Elviksen menestyksekäs paluu konserttilavoille haluttiin myös taltioida. Elvis asettuisi jälleen Hollywood-kameroiden eteen, mutta nyt hän esittäisi vain itseään. Elokuvahtiö MGM:n kanssa oli neuvoteltu dokumentista, jonka tarkoituksena oli välittää Elviksen Las Vegasin konserttien tiivis tunnelma elokuvateattereiden hämärässä istuville katsojille ympäri maailmaa.


Polk Salad Annie, elokuvasta That's The Way It Is.

MGM oli kameroineen paikalla Elviksen seuraavan Vegas-sesongin harjoituksissa ja konserteissa heinä-elokuussa 1970. Dokumentaarinen elokuva julkaistiin nimellä Elvis – That's The Way It Is (Tämä on Elvis), ja ensi-ilta oli saman vuoden marraskuussa. Oscar-palkitun Dennis Sandersin ohjaus sai hyvät arvostelut ja niitti menestystä myös box office -tilastoissa.

Elokuvan tiimoilta julkaistiin myös samanniminen albumi, joka koostui kesäkuussa nauhoitetuista studiokappaleista ja elokuun Vegas-sesongilla äänitetystä livemateriaalista. Albumi menestyi kohtuullisesti, myyden kultaa, ja kipusi korkeimmillaan Billboardin listasijalle 21 ja Briteissä sijalle 12.

Konserttikiertueet


Elvis aloitti konserttikiertueensa Arizonan osavaltion pääkaupungista Phoenixista, 13 tuhannen silmäparin edessä, syyskuussa 1970.

Yli vuosi Las Vegas -paluunsa jälkeen, syyskuun 9. päivä 1970, Elvis vihdoin aloitti paljon odotetut konserttikiertueet Yhdysvalloissa – edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo 13 vuotta. Yhdeksän kaupunkia käsittävän kiertueen ensimmäinen esiintymispaikka oli Phoenix, Arizona, Veteran Memorial Coliseum. Myös MGM oli paikalla kuvaamassa, mutta vain yleisöä, jonka reaktioita nähtiin That's The Way It Is -elokuvan alkutekstien aikana.

Kiertueiden myötä alkoi kiiriä huhuja Elviksen mahdollisista esiintymisistä myös ulkomailla. Elvis jatkoi menestyksekkäitä konserttikiertueita Yhdysvalloissa elämänsä loppuun asti, mutta ei enää koskaan esiintynyt eikä käynyt kotimaansa rajojen ulkopuolella. On arvioitu, että Elvis esiintyi uransa aikana (1954–1977) yhteensä 1684 konsertissa ja 243 eri kaupungissa. Yksistään 1970-luvulla Elvis esiintyi yli tuhannessa konsertissa.

Richard Nixon


Yksi maailman tunnetuimmista kuvista: Richard Nixon ja Elvis, Valkoisen talon ovaalihuoneessa, 21. joulukuuta 1970. Elvis saapui tapaamiseen aseistettuna, koska toi presidentille lahjaksi Colt-revolverin.

Joulukuun 21. päivä 1970 Elvis teki erikoislaatuisen vierailun Valkoiseen taloon, Washingtoniin, tapaamaan presidentti Richard Nixonia. Koko tapahtumaketju sai alkunsa isä Vernonin ja aviopuoliso Priscillan kanssa käymästä riidasta, jossa he olivat puuttuneet Elviksen tuhlailevaan rahankäyttöön. Elvis ei sietänyt hänen asioihinsa puuttumista ja oli häipynyt Gracelandista yksin, mitä ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Elvis oli jo jonkun aikaa halunnut pakkomielteisesti itselleen liittovaltion huumeagentin merkin (Bureau of Narcotics and Dangerous Drugs), joka antaisi hänelle valtuudet kantaa aseita ja mitä tahansa lääkkeitä missä tahansa osavaltiossa. Nopeimmin merkin saisi presidentin myöntämänä, joten hän suuntasi Washingtoniin. Monien vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Elvis sai merkin, itsensä presidentin hänelle ojentamana, Valkoisen talon ovaalihuoneessa.

Katso kuvia ja dokumentteja Nixon-tapaamisesta The National Archive -sivustolta

Tapaamisesta on olemassa myös runsaasti kuvia, jotka on ottanut Valkoisen talon virallinen valokuvaaja Ollie Atkins. Vuonna 1988 Yhdysvaltojen Kansallinen Arkisto ilmoitti myyvänsä kyseiset kuvat. Viikon sisällä tuli yli 8000 ostotarjousta, mikä teki kuvista arkiston historian kaikkien aikojen halutuimmat. Kuuluisin niistä on Elviksen ja Richard Nixonin kättelykuva, jota näkee nykyään t-paidoissa, mukeissa, jääkaappimagneeteissa jne.

Tapahtumaa todistamassa ollut Nixonin avustaja Egil Krogh on pyrkinyt kiteyttämään kuvan suosion salaisuuden seuraavasti: "On ällistyttävää nähdä heidät yhdessä. Siinä seisovat samassa paikassa läntisen maailman johtaja ja rokin kuningas, ja he selvästi nauttivat toistensa seurasta. Kuvaa katsoessa jää miettimään: 'Miten tämä on mahdollista?'"

Jaycees-palkinto ja muita tunnustuksia


Elvis poseeraa Jaycees-juhlagaalassa toisen palkitun, Thomas I. Atkinsin kanssa. Molemmilla kädessään Touching Hands -pysti.

Tammikuun 6. päivä 1971 julkistettiin tieto siitä, että Elvis oli valittu Yhdysvaltojen nuorkauppakamarien (The United States Junior Chamber of Commerce) vuoden kymmenen merkittävän nuoren miehen (Ten Outstanding Young Men of the Nation) listalle.

Nuorkauppakamarien palkintoa (Jaycees) oli jaettu vuodesta 1939 lähtien eri alojen miehille, kuten Leonard Bernstein, Nelson Rockefeller, Orson Welles, Howard Hughes ja Teddy Kennedy. Palkintoseremonia pidettiin Memphisissä, Ellis Auditoriumissa 16. tammikuuta 1971. Tilaisuus oli Elvikselle harvinaislaatuinen kahdesta syystä: hän saapui henkilökohtaisesti paikalle noutamaan palkintoa ja piti tilaisuudessa myös puheen, jonka oli itse kirjoittanut:

"Kun olin lapsi, hyvät naiset ja herrat, unelmoin. Luin sarjakuvia ja olin sarjakuvien sankari. Katselin elokuvia ja olin elokuvien sankari. Joten jokainen unelma, mitä olen unelmoinut, on toteutunut satakertaisesti. Ja nämä herrasmiehet täällä, he välittävät ja ovat omistautuneita. Ei ole mahdotonta kuvitella, että he saattavat olla rakentamassa taivasten valtakuntaa. Se ei välttämättä ole liian kaukana todellisuudesta. Opin jo varhain elämässäni, että

ilman laulua, päivä ei ikinä pääty
Ilman laulua, monella ei olisi ystävää
Ilman laulua, matka ei taittuisi
Ilman laulua...

Joten jatkan laulamista."

Elvis piti tunnustusta suuressa arvossa, jopa niin paljon, että kuljetti palkintopystiä (Touching Hands) mukanaan konserttikiertueillaan.

Katso Elviksen Jaycees-juhlagaalassa pitämä puhe

Kesäkuussa 1971 muutettiin Memphisin kaupunginviskaalien toimesta Gracelandin ohi kulkeva tie, Highway 51 South, Elvis Presley Boulevardiksi. Katukyltti paljastettiin tammikuussa 1972. Gracelandin ulkopuolella pidetyssä seremoniassa olivat paikalla Memphisin pormestari Wyeth Chandler ja Elviksen isä Vernon. Gracelandin katuosoitteeksi muuttui 3764 Elvis Presley Boulevard.

Kesäkuussa päättyi myös mittava levytysrupeama, joka alkoi jo saman vuoden maaliskuussa, ja jatkui toukokuussa, jolloin äänitettiin kappaleet tulevalle joulualbumille Elvis Sings The Wonderful World of Christmas ja gospelalbumille He Touched Me. Jälkimmäisestä Elvis voitti toisen Grammy-palkintonsa kategoriassa Best Inspirational Performance.


Elvis vastaanottaa Las Vegasissa Grammy-organisaation myöntämän Elämäntyö-palkinnon. Elviksen vieressä vasemmalla on Bing Crosbyn veljenpoika Chris Crosby.

Elokuun 28. päivä 1971, Elviksen ollessa viidennellä kiinnityksellään Las Vegasin Hilton Hotel'issa, hänelle luovutettiin takahuoneessa Grammy-organisaation (National Academy of Recording Arts and Sciences, NARAS) myöntämä Bing Crosby Award, joka nykyään tunnetaan nimellä Lifetime Award (Elämäntyö-palkinto). Elvis oli palkinnon saadessaan vain 36-vuotias.

Ero


Joulukuussa 1970 otetussa virallisessa perhepotretissa kaikki näytti vielä olevan hyvin, ainakin kulissit olivat idylliset. Vuoden päästä kaikki olisi toisin.

Helmikuussa 1972, Elviksen esiintyessä Las Vegasissa, Priscilla saapui kaupunkiin ja ilmoitti Elvikselle jättävänsä hänet ja ottavansa asumuseron. Priscillalla oli suhde karate-opettajansa Mike Stonen kanssa. Elvis oli suositellut kyseistä opettajaa Priscillalle. Pariskunta haki eroa 18. elokuuta 1972 ja se astui voimaan lokakuun 9. päivä 1973. Ero oli Elvikselle kova isku. Se näkyi lääkkeiden väärinkäytön lisääntymisenä sekä terveydentilan romahtamisena.

Elvis On Tour

Maaliskuussa 1972, MGM aloitti toisen Elvis-dokumenttielokuvan filmaukset. Tällä kerralla keskityttiin Las Vegasin sijaan Elviksen huhtikuussa tekemän 15 kaupungin ja 15 konsertin mittaisen kiertueen ympärille. Lisäksi nähtiin otteita harjoituksista, levytyksistä ja muista lavantakaisista hetkistä sekä arkistokuvamateriaalia 1950- ja -60-luvuilta. Projekti sai työnimen Standing Room Only, joka myöhemmin muutettiin lopulliseen muotoon Elvis On Tour.

Dokumentin ohjasi ja tuotti parivaljakko Pierre Adidge ja Robert Abel, jotka juuri olivat saattaneet päätökseen Joe Cockerin kiertueesta kertovan elokuvan Mad Dogs & Englishmen (1971).

Dokumenttielokuvaksi Elvis On Tour menestyi erinomaisesti lipunmyyntitilastoissa ja sai myös hyvät arvostelut sekä voitti vuoden parhaan dokumenttielokuvan Golden Globe -palkinnon (Best Documentary Film, 1972). Se jäi ainoaksi palkituksi Elvis-elokuvaksi.


Elvis On Tour -elokuvan aloitus. Montaasikuvauksesta vastasi tuleva ohjaajalegenda Martin Scorsese.

Elvis On Tour -elokuva esitteli myös Elviksen uuden hitin Burning Love, joka oli levytetty juuri ennen elokuvan filmausten alkua, maaliskuun (27.–29.3.1972) studiosessioissa Hollywoodissa. Elämäntilanteestaan johtuen, Elvistä ei kiinnostanut levyttää rock'n'roll-tyyppistä materiaalia, ja oli myös vastahakoinen kyseisen kappaleen kanssa, mutta suostui kuitenkin tekemään sen.

Kappale nousi Billboardin listalla sijalle 2. Se oli Elviksen viimeinen top ten -hitti Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Samoissa sessioissa levytettiin myös eroballadit Always On My Mind ja Separate Ways.

Kuuntele Elviksen hitti: Burning Love

Madison Square Garden


"Kuin prinssi toiselta planeetalta." Madison Square Gardenin lavalla, 11. kesäkuuta 1972.

Kesäkuun 9.–11. päivä, 1972, Elvis piti neljä loppuunmyytyä konserttia New Yorkin legendaarisessa urheilu- ja konserttipyhätössä, Madison Square Gardenissa. Vaikka Elvis oli jo 1950-luvulla tehnyt siellä tv-esiintymisiä ja levyttänyt RCA:n studiolla, niin hän ei ollut koskaan konsertoinut New Yorkissa.

Se sai Elviksen hermostuneeksi, koska New York oli mediakeskus ja 1950-luvulla toimittajat ja kriitikot olivat teilanneet hänet armotta. Tapahtuma saikin suuren mediahuomion, mutta Elviksen ei tarvinnut olla huolissaan. Aika oli tehnyt tehtävänsä ja nyt hänet nähtiin jo lähinnä kansallissankarina.

Ennen konsertteja järjestettiin lehdistötilaisuus, joka myös kuvattiin Elvis On Tour -elokuvatiimin taholta (konsertteja ei kuitenkaan kuvattu). Ruskettunut ja hyvävointisen näköinen artisti valloitti toimittajat jo ennen kuin yhtäkään konserttia oltiin vielä pidetty. Myös kriittisenä pidetty 20000-päinen New Yorkin yleisö otti esiintyjän avosylin vastaan.

Heidän joukkoonsa kuului muun muassa sellaisia nimiä kuin Paul Simon, Bruce Springsteen, Bob Dylan, David Bowie ja George Harrison. Avauskonsertin jälkeen lehdet olivat täynnä ylistäviä arvosteluja, joista The New York Times otsikoi Elviksen olleen "Kuin prinssi toiselta planeetalta".

Lue aiheesta lisää KuningasMestan artikkelista New York 1972.


George Parkhill kävi luovuttamassa Elvikselle kultalevyn Las Vegasissa, elokuussa 1972, albumista Elvis as Recorded at Madison Square Garden.

Konsertista (10.6.1972, iltashow) julkaistiin myös albumi Elvis as Recorded at Madison Square Garden. Pitkäsoitto oli levykaupoissa jo viikko konsertin jälkeen. Ja oli jo elokuuhun mennessä myynyt kultaan oikeuttavat lukemat, nousten sijalle 11. Billboardin listalla ja Briteissä sijalle 3.

Aloha from Hawaii


Elvis halusi esiintymisasun, joka "huutaa Amerikka". Sellaisen hän myös sai.

Elvis tekee television ja viihteen historiaa 14. tammikuuta 1973 esiintymällä konsertissa Havaijilla, Honolulu International Center Arenalla, Aloha from Hawaii Via Satellite –tv-spesiaalissa, joka esitettiin suorana lähetyksenä satelliitin välityksellä Australiassa ja osassa Aasian maita, kuten Etelä-Koreassa, Japanissa, Thaimaassa, Filippiineillä ja Etelä-Vietnamissa. Useissa Euroopan maissa show nähtiin seuraavien kuukausien aikana jälkilähetyksenä. Kaiken kaikkiaan ohjelma välitettiin noin 40 maahan.

Yhdysvalloissa konsertti esitettiin nauhoitettuna lähetyksenä 4. huhtikuuta 1973 NBC-televisioyhtiön toimesta, jossa se saavutti arviolta noin 34 prosentin katsojaosuuden.

Suomessa konserttitaltiointi nähtiin lyhennettynä Mainos-TV:n (MTV) lähetyksenä vasta kahdeksan vuotta myöhemmin 24.8.1981.

Väitetään, että shown näki yli miljardi ihmistä ympäri maailmaa, ja että lähetyksen katsojamäärä oli siihenastisen tv-historian suurin. Elviksen on myös sanottu olleen ensimmäinen yksittäinen artisti, joka esiintyi satelliitin välityksellä maailmanlaajuisesti. Huomiohakuiset väittämät, joihin kannattaa suhtautua asiaankuuluvalla skeptisyydellä, olivat pääsääntöisesti Eversti Parkerin promootiokoneiston alkuunpanemia, mutta jotka edelleen elävät sitkeästi.

Ottaen huomioon, että maailman väkiluku oli tuolloin reilu kolme miljardia, on mahdotonta, että joka kolmas ihminen maailmassa olisi katsonut ohjelmaa. Todelliset katsojaluvut liikkuivat yhteensä (jälkilähetykset mukaan lukien) ehkä noin muutaman sadan miljoonan tietämillä.

Elviksen show ei myöskään ollut sanan varsinaisessa merkityksessä maailmanlaajuinen, sillä sitä ei esitetty esimerkiksi Kiinassa, Neuvostoliitossa (eikä muissakaan kommunistisissa maissa), Intiassa, Etelä-Amerikassa, Lähi-Idässä, eikä Afrikassa, jossa sitä tosin näytetettiin joissakin maissa elokuvateattereissa. Yllättäen myöskään Englannissa ei konserttia nähty, koska Parkerin vaatimaa korvausta pidettiin liian korkeana. Aikaansa nähden, show oli kuitenkin ennennäkemättömän massiivinen ja laajalle levitetty musiikki- markkinointi- ja mediaprojekti.

Tammikuun 12. päivä, kaksi päivää ennen varsinaista showta, pidettiin niin sanottu harjoituskonsertti, jossa testattiin tekniikan toimivuus ja joka myös nauhoitettiin siltä varalta, että suorassa lähetyksessä menisi jotakin pieleen. Molemmat konsertit on sittemmin julkaistu dvd-boksilla Elvis – Aloha from Hawaii.

Lähetyksen ohjasi Marty Pasetta, joka tuolloin oli tunnettu Oscar-gaalojen ohjaajana. Pasetta myös ehdotti Eversti Parkerille, että esiintymislavalle rakennettaisiin ramppi, jotta Elvis pääsisi lähempään kosketukseen yleisön kanssa. Parker teilasi ehdotuksen, joten Pasetta kysyi asiaa suoraan Elvikseltä. Elvis suostui ja sanoi, että Pasetta saa tehdä juuri sen minkä parhaaksi näkee shown eteen. Elvis siis asettui manageriansa vastaan, mikä kertoi kuilusta, joka oli pikku hiljaa alkanut kasvaa heidän välilleen.

Bill Belew’n suunnittelema valkoinen tekojalokivillä koristeltu American Eagle -asu päällä ja viitta selässä, Elvis muistutti ulkoavaruuden olentoa. Mielikuvaa vahvisti konsertin alussa soitettu Richard Straussin sävellys Also Sprach Zarahustra, jota oli käytetty tunnussävelenä elokuvassa Avaruusseikkailu 2001.

Kyseessä oli puhdas viihdeshow. Rock’n’rollia, ja vielä pari vuotta sitten esiintyjästä pursuavaa alkukantaista energiaa siitä sai etsiä. ”Esityksessä on hetkensä, mutta yleinen ilmapiiri on vieläkin väkinäisempi (kuin harjoituskonsertissa) ja Elvis näyttää painonpudotuksestaan huolimatta kummallisen pöhöttyneeltä. Hänen katseensa on lasittunut ja harhaileva. Aivan kuin Elvis olisi kapteeni Marvelin asussaan, jalokivineen, kypärämäisine hiuksineen suostunut lopultakin olemaan pelkästään Elvis. Ei yllätyksiä, vain tehosteita.” (Peter Guralnick, Elvis – Graceland, 2000)

Honolulu Advertiser oli arvostelussaan innostuneempi: ”Se oli kiehtovan tiivis tunti – paljon musiikkia, paljon kirkumista … Supertähti teki superesiintymisen maailman silmien edessä.”

Lue koko Honolulu Advertiserin arvostelu (elvis.com.au)

Los Angeles Times oli myös vakuuttunut: ”Tyrmäävää… yksi harvinaisista hetkistä televisiossa.”

Aloha-show oli Elviksen viimeinen voimannäyte. Konsertin kohokohdiksi nousivat voimaballadit kuten What Now My Love, You Gave Me A Mountain ja It’s Over sekä Steamroller Blues ja shown kliimaksi An American Trilogy.

Aloha oli manageri Eversti Parkerin luomus ja ihailijoiden odottaman maailmankiertueen korvike. Elviksen paluu esiintymislavoille edellisen vuosikymmenen lopussa oli aiheuttanut painetta konsertoida myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Parker ei kuitenkaan ollut halukas viemään suojattiansa ulkomaille. Nyt ei Elviksen tarvinnut tehdä kuin yksi konsertti, joka nähtäisiin miljoonissa kodeissa ympäri maailmaa.


Kappaleen I'll Remember You oli tehnyt Kui Lee, jonka nimeä kantavan syöpäyhdistyksen hyväksi meni osa konsertin tuotosta.

Lipputulot sekä konserttien oheismyynnistä saatu tuotto (75 000 dollaria) meni Kui Lee -syöpäyhdistyksen (Kui Lee Cancer Fund) hyväksi. Kui Lee oli havaijilainen laulaja ja lauluntekijä, joka kuoli syöpään vain 34 vuotiaana, joulukuussa 1966. Elvis esitti Aloha-konsertissa Kui Leen kappaleen I'll Remember You. Elvis oli levyttänyt kappaleen kesäkuussa 1966.

Helmikuussa 1973 konsertista julkaistu tupla-albumi nousi Yhdysvalloissa Billboardin listaykköseksi. Sitä ei ollut tapahtunut sitten vuoden 1965, jolloin elokuva-albumi Roustabout saavutti tuon himoitun sijan. Levy julkaistiin yhtä aikaa kaikkialla maailmassa, mikä oli ensimmäinen kerta äänilevyn historiassa. Aloha from Hawaii Via Satellite oli Elviksen viimeinen ykkösalbumi Yhdysvalloissa hänen elinaikanaan. Vasta vuonna 2002 kokoelma ELV1S: 30 #1 Hits katkaisi putken, nousten listaykköseksi USAssa ja ympäri maailmaa.

 

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.