Siinä missä 1960-lukua hallitsivat studioalbumit ja elokuvasoundtrackit, niin 1970-luvulle tultaessa jälkimmäiset korvasi konserttilevyt ja kokoelmat. Ensin mainittuja julkaistiin vuosina 1970-77 yhteensä viisi kappaletta, ja kaksi albumia, That's The Way It Is ja Moody Blue sisälsivät sekä studio- että konserttiäänitteitä. Ostavaa yleisöä hämmennettiin nyt myös erilaisilla kokoelmilla, joista suurin osa oli RCA:n Camden-levymerkin alla lanseerattuja, normaalihintaisia albumeja edullisempia budget-levyjä.

Laadulla ei edellenkään pyritty korvaamaan määrää. Julkaisutahti oli hirmuinen. Kokoelmat mukaan luettuna, Elvis-levyjä lanseerattiin markkinoille parhaimmillaan (tai pahimmillaan) seitsemän albumin vuositahdilla. Kun otetaan huomioon, että albumien rinnalla ilmestyi myös singlejä, niin ei ihme, että myyntiluvut ja listasijoitukset eivät liikkuneet toivotulla tasolla.

Elviksen 1960-luvun lopun uuden tulemisen höyryillä edettiin voimakkaasti myös seuraavalle vuosikymmennelle. Sellaisia kuin On Stage, That's The Way It Is ja Elvis Country pidetään yleisesti Elviksen vahvimpina 1970-luvun albumikokonaisuuksina.

Las Vegasissa, vuoden 1970 tammi-helmikuun sesongilla (kappaleet Yesterday ja Runaway olivat vuoden 1969 sesongilta) äänitetty livealbumi, On Stage, oli järjestyksessään toinen Elvis-levy, jonka kannessa ei mainittu artistin nimeä (ensimmäinen oli For LP Fans Only, vuodelta 1959). Kun taas Elvis Country jäi Elviksen ainoaksi teema-albumiksi, jos gospel- ja joulualbumeja ei oteta lukuun.

Myös ensimmäiset useamman LP-levyn sisältävät kokoelmaboksit nähtiin Elvis-katalogissa, kun nimihirviöt Worldwide 50 Gold Award Hits Vol. 1 ja The Other Sides – Worldwide Gold Award Hits Vol. 2 julkaistiin vuosina 1970 ja -71. 

Elviksen toinen joulualbumi, Elvis sings The Wonderful World of Christmas, ja kolmas gospelalbumi, He Touched Me, julkaistiin peräkkäisinä vuosina 1971 ja -72. Jälkimmäisestä levystä Elvis voitti toisen Grammy-palkintonsa, kategoriassa Best Inspirational Performance.

Kesäkuussa 1972 Elvis saapui ensimmäistä kertaa urallaan konsertoimaan Manhattanille, New Yorkiin. Ainutlaatuista tapahtumaa juhlistettiin albumilla Elvis as Recorded at Madison Square Garden. Pitkäsoitto oli levykaupoissa jo viikko konsertin jälkeen, myyden elokuuhun mennessä kultaan oikeuttavat lukemat.

Tammikuussa 1973 järjestettiin ennennäkemättömän massiivinen ja laajalle levitetty musiikki- markkinointi- ja mediaprojekti,  jossa Elvis esiintyi Havaijilla, satelliitin välityksellä ympäri maailmaa. Helmikuussa 1973 konsertista julkaistu tupla-albumi, Elvis – Aloha from Hawaii via Satellite, nousi Yhdysvalloissa Billboardin listaykköseksi. Edellinen listaykkönen, Roustabout, oli jo vuodelta 1965. Albumi julkaistiin yhtä aikaa kaikkialla maailmassa, mikä oli ensimmäinen kerta äänilevyn historiassa. Se oli myös Elviksen viimeinen ykkösalbumi Yhdysvalloissa hänen elinaikanaan.

Elvis oli edellisen kerran käynyt studiossa levyttämässä maaliskuussa 1972, ja silloinkin vain seitsemän laulua, joten levy-yhtiö RCA joutui Aloha-menestyksen siivittämänä julkaisemaan heinäkuussa 1973 hätäisesti ylijäämämateriaalista koostetun albumin, mielikuvituksettomalla nimellä, Elvis, koska uusia kappaleita ei enää ollut varastossa.

Elviksen kiinnostus levyttämiseen alkoi hiipua. RCA joutui patistamaan artistiaan, jotta hän tekisi sopimuksessa vaaditut levytykset. Kynnystä madallettiin sillä, että seuraava levytyssessio järjestettiin kesällä 1973 Memphisissä, soul-levytyksistään tunnetuksi tulleella Stax-studiolla, joka sijaitsi lähellä Elviksen kotia Gracelandia. Elvis sai levytettyä vain yhdeksän kappaletta, hänelle varatusta kolmestakymmenestä. Artisti käveli turhautuneena ulos studiosta kesken sessioiden, eikä enää palannut.

Elvis levytti myöhemmin vielä kolme täydentävää kappaletta kotonaan Palm Springsissä, Kaliforniassa, jonne oli kuljetettu RCA:n kalustoa. Joulukuussa 1973 Elvis palasi Staxille, suotuisempien tähtien alla. Elviksen asenne oli parempi, tekniset ongelmat oli ratkottu ja laulut olivat laadukkaampia. Tuloksena kahdeksantoista valmista masteria. Stax-materiaali julkaistiin kolmella albumilla: Raised On Rock, Good Times ja Promised Land. Levyt saavuttivat kotimaassaan vain keskinkertaisen listamenestyksen.

Vuonna 1974 Elvis keskittyi ainoastaan konserttiesiintymisiin. Se oli ensimmäinen kerta uran aikana, sitten armeijavuosien, kun Elvis ei levyttänyt studiossa laisinkaan. Levy-yhtiön oli siis jälleen julkaistava livealbumi. Kotikaupungissa äänitetty, Elvis As Recorded Live on Stage in Memphis, julkaistiin heinäkuussa 1974. Se menestyi paremmin kuin monet edelliset studioalbumit, peilaten hyvin ajan ilmapiiriä: yleisön kiinnostus oli näivettynyt Elviksen uusia levyjä kohtaan, mutta konsertit olivat edelleen loppuunmyytyjä. Elvis As Recorded Live on Stage in Memphis -albumin gospelesitys How Great Thou Art toi Elvikselle hänen kolmannen ja viimeisen Grammy-palkinnon, kategoriassa Best Inspirational Performance.

Ironista oli myös se, että vähäisen levytetyn materiaalin vuoksi, RCA:n oli keksittävä jotain uutta ja erilaista, joten he käynnistivät vanhoista, harvinaisista ja ennenjulkaisemattomista äänitteistä koostetun albumisarjan. Vuosina 1974 ja 1976 julkaistut A Legendary Performer Volume 1 ja 2, myivät paremmin kuin Elviksen uudet levytykset.

Manageri Eversti Parkerin erikoiseksi voidaan kutsua lokakuussa 1974 julkaistua albumia Having Fun With Elvis On Stage. Levy ei sisältänyt lainkaan musiikkia, vaan ainoastaan Elviksen konserteissa laukomia vitsejä. Julkaisun ainut tarkoitus oli tuoda rahaa Parkerin omalle levymerkille Boxcar Recordsille. Levyä kaupattiin ensin vain konserttien yhteydessä, mutta myöhemmin RCA vaati oikeudet itselleen ja laittoi sen yleiseen myyntiin. Albumi jopa nousi Billboardin listasijalle 130 ja kantrilistan sijalle 9. Artistin taiteellista profiilia julkaisu ei ainakaan nostanut. Elviksen sanotaan vihanneen levyä ja vaati sen poistamista markkinoilta.

Elvis levytti viimeisen varsinaisen studioalbuminsa maaliskuussa 1975. Hollywoodissa äänitetty kymmenen laulun Elvis Today oli ehjä kantripainotteinen kokonaisuus, myyden kultaa, mutta se ei ole jäänyt historian kirjoihin.

Maaliskuussa 1976 toteutti RCA kulttuurihistoriallisen teon, julkaisemalla albumin The Sun Sessions. (Briteissä albumi oli julkaistu jo edellisenä vuonna, nimellä The Sun Collection. Siitä Yhdysvaltojen RCA sai idean omaan julkaisuunsa.) Ensimmäistä kertaa oltiin koostettu yhdelle levylle Elviksen kaikki tärkeimmät Sun-kauden (1954-55) levytykset. Ottaen huomioon tuotteen historiallisen painoarvon, jäi sen menestys Yhdysvalloissa yllättävän vaisuksi. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, sanotaan. Listasijoitus kotimaassa oli nro 76, mutta Briteissä vastaanotto oli hieman pirteämpi, sijoituksella 16.

Helmikuussa ja vielä lokakuussa 1976 oli RCA pakotettu samoihin toimiin kuin kolme vuotta aikaisemmin Palm Springsissa. Koska Elvistä ei enää kiinnostanut tulla studioon, piti levy-yhtiön tuoda studio Elviksen kotiin, Gracelandiin. Niin kutsutussa Viidakkohuoneessa tehdyt levytykset julkaistiin albumeilla From Elvis Presley Boulevard, Memphis, Tennessee ja Moody Blue. Jälkimmäiseen jouduttiin lisäämään täytebiisejä Elviksen vuoden 1977 konserteista (Let Me There, tosin, oli noukittu Memphisin livealbumilta, 1974), koska Elvis jätti jälleen tammikuussa 1977 sopimusvelvoitteensa täyttämättä, eikä saapunut levyttämään hänelle varattuun Creative Workshop -studioon Nashvillessa. Heinäkuussa 1977 julkaistu Moody Blue myi moninkertaista platinaa Elviksen kuoleman jälkeen. 

Lokakuussa 1977, julkaistiin vielä postuumisti vuoden viimeinen uusi Elvis-äänite, tupla-albumi, Elvis In Concert. Se dokumentoi Elviksen viimeiseksi jääneen tv-spesiaalin, joka oli koostettu Omahan (19.6.1977) ja Rapid Cityn (21.6.1977) konserteista. Ohjelma esitettiin Yhdysvaltojen televisiossa 3. lokakuuta 1977.

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.