Ger Rijff: The Hottest Thing That’s Cool

Ger ja Ria Rijff, Gracelandin kuistilla, Memphisissä, marraskuun lopussa 1976, vähän ennen kuin he lähtivät katsomaan Elvistä Las Vegasiin.

Ger Rijff oli hollantilainen sarjakuvataiteilija, piirtäjä, keräilijä ja ansioitunut Elvis-kuvakirjojen toimittaja. Häntä arvostettiin yhtä lailla asiantuntijana Elvis Presleytä koskevissa artikkeleissa, kirjoissa, elokuvissa ja levyjulkaisuissa.

Gerrit Johannes Rijff syntyi Amsterdamissa 10. joulukuuta 1951, joten tällä päivämäärällä, armon vuonna 2021, hän täyttäisi 70-vuotta, jos elinpäiviä olisi vielä suotu. Ger Rijff kuoli sairauden murtamana, 67-vuotiaana, 13. heinäkuuta 2019.

Avaan vuosipäivän kunniaksi hieman tämän Elvis-piireissä merkittävän, mutta kuitenkin monelle melko tuntemattoman toimijan taustoja, pienen historiikin ja arkistoista kaivetun kirja-arvostelun myötä.

Kuten monet hänen sukupolvensa nuoret, Rijff ihastui rock ’n’ roll -musiikkiin, ja erityisesti sen kuninkaaseen Elvis Presleyhin. Hänen veljensä – joka oli seitsemän vuotta vanhempi – oli aito teddyboy tai ”nozem”, kuten hollantilaisia ​​kapinallisia teini-ikäisiä kutsuttiin 1950-luvulla. Velipoika osti monia vinyylisinglejä, joita Rijff myös diggaili. 

Rockin lisäksi, hän tunsi suurta intohimoa Yhdysvaltoja kohtaan. Hän rakasti Hollywood-elokuvia, jukeboxeja, suuria autoja, drive-in-leffoja – americanaa yleensäkin. Hän keräsi valokuvia ja kaikenlaista materiaalia näistä aihealueista. Myös yhdysvaltalaiset sarjakuvat olivat kiinnostavia kohteita. Ystävät ja perhe kannustivat kertomalla, että hän oli lahjakas piirtäjä. Vielä koulussa ollessaan hän suoritti kahden vuoden koristemaalauskurssin ja oppi tekemään erilaisia tekstauksia kaikenlaisiin painotuotteisiin.

Vaikka Ger Rijff ja Elvis eivät koskaan tavanneet, saavutti Rijffin taide kuitenkin Elviksen. Tässä hän on signeeraamassa yhtä Rijffin piirustusta vuonna 1970. Rijff oli tehnyt kuvituksia amerikkalaiselle Elvis fan clubille, heidän uutislehteensä, ja yksi niistä eksyi Elvikselle asti, fan clubin prexyn Judy Palmerin toimesta. Tiettävästi Rijff ei koskaan kuitenkaan saanut tätä signeerattua kopiota haltuunsa.

Rijff oli vielä teini-ikäinen, kun hän loi ensimmäisen sanomalehtisarjakuvansa De Vogels (1970-1971) paikallislehdille De Dordtenaar ja Brabants Dagblad. Sarjakuvan juoni pyöri trendikkään nuorisojoukon ympärillä ja oli tyypillinen hippi-aikakauden tuote. Rijff ryhtyi freelance-taiteilijaksi vuonna 1974 , ja hänestä tuli pahamaineinen osallistumisestaan ​​suosittujen sarjakuvien, kuten Tintti, Lucky Luke ja Smurffit, seksiparodioiden kuvitukseen.

Hän työskenteli Har van Fulpenin kustantamoyhtiössä Drukwerkissä vuonna 1980 ja suunnitteli heille monia rock ’n’ roll -postikortteja, kansia ja julisteita Elviksestä sekä monista muista rokkistaroista.

Vaikka Rijff ei koskaan tavannut Elvistä henkilökohtaisesti, hän näki idolinsa esiintyvän Las Vegasissa joulukuussa 1976. Rijff kirjoitti näkemistään konserteista faniyhteisöissä kohua aiheuttaneen artikkelin Elvis – The Man And His Music -lehden numeroon 18, vuonna 1993.

Vuodesta 1976 lähtien Rijff julkaisi valtavan määrän kuvakirjoja aiheesta Elvis Presley ja 1950-luvun rock ’n’ roll.

Ger Rijff työnsä äärellä, 1990.

Vuonna 1990 hän auttoi virallista levy-yhtiötä (Entinen RCA, silloinen BMG, nykyinen Sony BMG) kartoittamaan kehnosti indeksoitua ja ylläpidettyä Elvis-katalogiaan, yhdessä Ernst Jørgensenin ja Roger Semonin kanssa. Tuon valtavan työn tuloksena alkoi Elviksen musiikillinen perintö muotoutua sellaisiksi julkaisuiksi, joiden myötä sitä voitiin taas arvostaa. Esimerkkinä vuonna 1992 julkaistu, Grammy-ehdokkuudenkin saanut cd-boksi Elvis – The King Of Rock ’N’ Roll: The Complete 50’s Masters. Siinä sivussa Ger julkaisi vähemmän virallisia Elvis-äänitteitä omilla bootleg-levymerkeillään (Bilko ja Fort Baxter), joita monia niistä arvostetaan alan harrastajien parissa ja pidetään klassikkoina.

1980-luvulla Rijff lopetti piirtämisen kokonaan, huolimatta ystäviensä yrityksistä vakuuttaa hänet toisiin ajatuksiin. Vuonna 2003 Rijff sairastui, mikä päätti hänen uransa ja teki hänestä eristäytyneemmän. Hän kuitenkin julkaisi vielä muutaman Elvis-kuvakirjan, joista viimeiseksi jäi vuonna 2016 ilmestynyt, kaiken kiteyttävä Cartoons & Rock’n’Roll Tunes, johon oli koottu hänen parhaita piirroksiaan ja varhaisia 1950-luvun Elvis-kuvia

Ger Rijff oli ajan virrasta poikkeava julkaisija Elvis-kirjoineen ja äänitteineen – pioneeri, jota ilman ei olisi olemassa Elviksen levy-yhtiön keräilijöille suunnattua FTD (Follow That Dream) -levymerkkiä, eikä saman merkin alla julkaistuja kirjoja. Rijff oli tehnyt kaiken jo ennen sitä ja näyttänyt tien. Hän oli alalla sen henkilöitymä, mitä hän lanseerasi: the hottest thing that’s cool.


Vuonna 2001 kirjoitin arvion silloin uunituoreesta Rijff-kuvakirjasta The Hottest Thing That’s Cool. Se julkaistiin aikoinaan nyt jo edesmenneellä Elvismaa-nettisivustolla. Herätän artikkelin jälleen henkiin, entistäkin ehompana:

Kuluvan vuoden varmasti yksi odotetuimmista uutuuksista on ollut Ger Rijff’in yhdessä Elvis Unlimited Publications’in kanssa julkaisema kuvakirja The Hottest Thing That’s Cool. Odotettu siksi, että nimi Ger Rijff yhdistetään näissä merkeissä sanaan laatu, isolla ällällä. Ja vielä kun tiedossa oli, että opus sisältäisi lähes yksinomaan legendaarisen Alfred Wertheimerin kuvagalleriasta kaivettuja otoksia, niin tuskinpa olisi tälläkään kertaa pettymystä luvassa… Vai olisiko?

Jo vuonna 1976 ensimmäisen kirjansa Elvis – Echoes of the Past julkaissut Rijff on tehnyt tähän päivään mennessä merkittävän ja uraa uurtavan työn, kartoittaessaan teoksissaan Elviksen 1950-luvun vaiheita kuvin, joita ovat aikoinaan filmille ikuistaneet monet eri valokuvaajat, joista varmasti juuri A. Wertheimer nauttii suurinta arvostusta. Muita alansa ammattilaisia, jotka ovat kameroineen päässeet tirkistelemään nuorta artistia, ovat olleet muun muassa sellaiset nimet kuin Lloyd Shearer, Bob Moreland ja Jay B. Leviton vain muutamia mainitakseni.

Alfred Wertheimer ja selfie.

Rijffin yhdeksi ansioksi onkin luettava, että hän on etsinyt käsiinsä näitä kuvaajia, jotka yleensä ovat olleet vanhoja lehtitoimittajia, ja ryhtynyt tekemään heidän kanssaan hedelmällistä yhteistyötä. Rijff tunnetaan myös kovana viiskytlukufanina ja –keräilijänä, joten kirjojen aihepiiri on langennut tekijälleen jokseenkin luontaisesti.

Vielä tuohon maailman aikaan annettiin kuvaajille mahdollisuus seurata Elviksen uraa lähes ilman mitään rajoituksia, ja joskus jopa häkellyttävänkin läheltä. Elvis nähdään milloin lavalla, lavan takana, levytys-studiossa, hotellihuoneessa, kotona perheensä tai tyttöystävänsä kanssa, baanalla, baarissa, parturissa, uima-altaalla, televisioesiintymisissä, elokuvien filmauksissa ja jopa intiimeissä pin-up kuvissa.

Kyseessä ei siis todellakaan ole missään valvotuissa oloissa Eversti Parkerin nimenomaisella luvalla otetut imagoa pönkittävät steriilit studio-potretit, vaan elämänmakuiset, karheat ja kaunistelemattomat, mutta kuitenkin elävät ja hengittävät ja joskus jopa hikeä tihkuvat pysäytetyt hetket ajasta ja sen kuuluisasta aikalaisesta. Tämä on toinen Rijffin ansioksi vai voitaisiinko sanoa jopa nerokkuudeksi luettava asia, että hän on ymmärtänyt näiden kuvien arvon.

The Hottest Thing That’s Cool -kirjan nopea läpikäynti.

Jotta tuota Alankomaiden ihmemaasta tullutta lentävää hollantilaista ei päästettäisi aivan helpolla, niin mainitaan vielä se kolmaskin ansio, joka on varmasti jo tullutkin selväksi, eli se että, kirjasarja keskittyy lähes poikkeuksetta vain yhteen aikakauteen. Juuri se tosiseikka tekeekin siitä niin tyylikkään ja näkemyksellisen, suuren, kauniin ja eheän. Ainoastaan yksi poikkeus vahvistaa tämänkin säännön: vuonna 1997 Rijff julkaisi yhteistyökumppaniensa kanssa kuvakirjan Steamrolling Over Texas, joka keskittyy 1970-luvun Elviksen kiertue-elämään. Mutta annettakoon se hänelle anteeksi.

Herra G. Rijff on siis jo kannuksensa ansainnut, tuli tulevaisuudessa sitten mitä tahansa. Ja siitä puheen ollen, uusi ”lapsi” on jälleen syntynyt, ja se on laskelmieni mukaan jo kuudestoista järjestyksessään. Mitä tällä Rijffin suurperheen kuopuksella sitten on tarjottavanaan?

Layout ei ainakaan jätä toivomisen varaa, se on taattua Rijff laatua. Upea värikuva vuodelta 1956 suorastaan pakottaa aukaisemaan kovakantisen nidoksen. Laadukas ilme säilyy jatkossakin. Sisältö on painettu korkeatasoiselle kiiltävälle paperille ja nopea silmäys paljastaa, että mustavalkokuvissa on käytetty jonkinlaista värisuodatinta. Vihertävät, sinertävät ja rusehtavat sävyt vuorottelevat kirjan sivuilla aitojen värikuvien seurassa, mutta ratkaisu on kuitenkin toteutettu hyvällä maulla, eikä se ainakaan minua häiritse.

Yksi kirjan kuvista, josta ei löydy dataa. Ne tulevat tässä: Fort Worth, Teksas, Northside Coliseum, 20. huhtikuuta 1956. Kyseisellä, ja kiertueen muutamalla muullakin keikalla Elvis esitti The Plattersien biisin Only You. Harmittavasti mitään äänitettä ei tuosta harvinaisuudesta ole koskaan löytynyt.

Tarkempi katsanto osoittaa, että kirja on jaettu kolmeen eri sektioon. Niistä ensimmäisen aloittaa Robert Wardin varsin mielenkiintoinen ja osin liikuttavakin muistelokirjoitus marraskuulta 1977, mikä julkaistiin aikoinaan Crawdaddy nimisessä lehdessä otsikolla ”Down at the End of Lonely Street”. Muuta eivät kirjan lähdetiedot paljasta, mutta ilmeisesti kyseinen Herra Ward on toiminut lehden toimittajana. Tekstin sisältöön en sen kummemmin puutu muuten kuin, että se toimii hienona johdantona kirjan viiskytlukulaiseen atmosfääriin, niille jotka sen malttavat lukea.

Tekstin kanssa rinta rinnan kulkeva kuvitus esittelee heti kättelyssä pari ennennäkemätöntä kokosivun otosta Elviksestä lavalla vuonna 1956. Tarkempi aika ja paikka ei ole tiedossa, koska sitä ei missään ilmoiteta.

Myös kirjan ihan ihka ensimmäinen kuva kärsii samoista puutteista. Harvemmin nähty potretti sekin, missä Elvis tupruttelee coolina sikaria valkoinen huivi kaulassa, on pyörinyt netissä jo jonkin aikaa, mutta nyt Elviksen vierelle on ilmestynyt oudon näköinen heppu, joka hyvien tapojen vastaisesti jätetään esittelemättä. Kuvan alalaitaan on käsin kirjoitettu nimet ”Elvis” ja ”Lloyd”.

Kirjan harvinaisilla ja harvinaisen hyvännäköisillä kuvilla varustetut ensisivut lupaavat hyvää myös jatkossa. Ironista kyllä, yksikään näistä ennennäkemättömistä kuvista ei vielä tähän mennessä ole ollut Wertheimerin ottamia.

Kirjan ensimmäinen kuva, joka on edelleenkin mysteeri.

Kirjan toinen luku ”New York and more…”, katkaisee moiset ennakko-odotukset varsin tylyllä tavalla. Leikekirjamaiseen tyyliin toteutettu osio on täytetty sinkkujen, eepeitten, lehtien ja nuottikirjojen kansikuvilla, konserttilipuilla ja –julisteilla sekä lehtileikkeillä tyyliin ”Ants in the pants of singer Elvis Presley”, ”Elvis side burns are HERE! In this magazine!” ja ”Why homos hate Elvis” (?) Mukaan on vielä ympätty tuiki tuttuja kuvia Stage show’sta ja Steve Allen show’sta… No, okei on sinne pari harvinaistakin eksynyt joukkoon, kuten esim. TV Guide Magazinen kansikuva, jossa ensimmäistä kertaa nähdään värikuva Elviksen koe-esiintymisestä The Rainmaker -elokuvaa varten.

Rijffillä on ilmeinen tarve aina silloin tällöin esitellä Elvis-kokoelmaansa kaikelle kansalle, mutta nyt hän on selvästikin valinnut väärän foorumin tähän tarkoitukseen. Harvinainen tyylirikko Hollannin omalta pojalta. Mutta, jotta shokkihoito olisi täydellinen, esitellään meille vielä kuvia New Yorkissa sijaitsevista rakennuksista ja niiden seinistä, tänä päivänä ja silloin joskus kun Elvis oli niissä piipahtanut.

Aikani CBS:n suorastaan hurmaavaa tiiliseinää ja siihen upotettua mustanpuhuvaa takaovea tuijotettuani sekä Hudson Theatre’n purkutyömaata – johon on muuten uhrattu lähes kaksi aukeamaa – ihasteltuani, olen jo vähällä pyörtää aikaisemmat sanani ”kannusten ansaitsemisista”. Parasta tässä osiossa kuitenkin on se, että se on lyhyt. En ylipäätänsä ymmärrä miksi tämä väliosa on kirjaan lykätty? Se onnistuu särkemään muuten niin tyylikkään kokonaisuuden ja sotkemaan kirjan punaisen langan.

Herkkä hetki Shrine Mosque Theater’in backstagella. Richmond, Virginia, 30. kesäkuuta 1956.

Kolmannen luvun otsikko ”Richmond, Virginia, June 30th, 1956” kertookin jo selkeästi sen minne seuraavaksi suunnistamme. Päivää ennen New Yorkissa pidettäviä Steve Allen Show’n kuvauksia, käväisi Elvis Richmondissa heittämässä kaksi keikkaa. Miehemme kameran takana eli A. Wertheimer, dokumentoi kyseisen päivän tapahtumat alusta loppuun. Näitä Richmondin kuvia olemme nähneet vuosien varrella mitä erinäisimmissä julkaisuissa. Suurin osa niistä on niin tuttuja, että katselmus nostaa esiin saman kaltaisen tunteen kuin kohtaisi vanhan ystävän.

Se tässä Wertheimerin, jo ikonimaisia piirteitä omaavassa Elvis-kuvastossa onkin ”rasitteena”, että harvemmin se enää tarjoilee mitään ihmeellistä uutta katselijalleen – varsinkaan tällaiselle vanhalle Elvis-pierulle. Hyvänä puolena voidaan kuitenkin todeta, että nämä pieninä palasina maailmalla vaeltaneet Richmondin kuvat on nyt koottu ja nidottu samojen kansien väliin.

Tyyliltään tämä kirjan viimeinen kappale edustaakin jo sitä tutumpaa Rijffiä. Kuvat kulkevat kronologisessa järjestyksessä sulavasti eteenpäin, ilman mitään turhia prameluureja. Osio kattaa 112 sivuisesta opuksesta kaikkiaan 69 sivua, joista neljä nähdään koko nelivärisessä komeudessaan (yksi niistä on sama kuin kirjan kansikuva).

Taitto on onnistunut ja hyvällä maulla toteutettu, myös kuvien taso on erinomainen. Mutta kuten edellä mainituista seikoista onkin varmasti jo käynyt selville, ei lievää pettymyksen tunnetta voi välttää. Toisaalta, kirja jatkaa samaa ideaa kuin aikaisemmat Rijffin kuvateokset eli se palapelin tavoin kokoaa yhteen ja täydentää tietyn päivän tai ajanjakson tapahtumat, jolloin koko homman juoni ja kokonaiskuva hahmottuu kirja kirjalta.

Kirjan puhutteleva takakansi.

Siinähän sitä olikin jo yhdestä kirjasta asiaa – kuvat puhukoot puolestaan. Tai, voisin minä oikeastaan yhden kuvan (taka)puolesta puhua: kirjan takakannessa nähdään nuoriherra Presley selkä kuvaajaan päin, astelemassa pitkin Richmondin rautatieaseman käytävää, mappi kainalossa ja radio kourassa. Kuvassa on jotain kiehtovaa, ensin funtsin, että mitä? Kunnes tajusin: Elviksen ympärillä ei pyöri liehittelijälaumaa, henkivartijoita eikä hysteerisiä faneja. Hän sai vielä tuossa uransa vaiheessa kävellä täysin rauhassa, yksin, kenenkään häiritsemättä… Kaiun askelten voi melkein kuulla.

Vertauskuvallisuus on myös vahvasti läsnä: tuleva suuruus ottamassa uransa ensiaskeleita kohti tuntemattoman tulevaisuuden avoinna olevia ovia, eväinään elämän vielä kirjoittamaton käsikirjoitus vasemmassa ja musiikki oikeassa kädessään… Tätä ovat Wertheimerin kuvat parhaimmillaan.

Hyviä linkkejä:

Elvis – Echoes of the Past. Ger Riffin erinomainen oma sivusto, joka edelleen on pystyssä, vaikka tekijä itse sitä ei enää päivitäkään.

Elvis Presley – A Life in Books. Ger Rijffin bibliografia, kuvineen ja taustoineen. Erinomainen Elvis-lähdekirjasivusto. Mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvita.

Lambiek Comiclopedia. Ger Rijffin biografia. Sarjakuvantekijöiden hakemisto, jossa paras löytämäni Rijff-taustoitus.

Ger Rijff – Art & Elvis. Blogi, jossa esitellään Ger Rijffin taidetta.

The Elvis Workshop looks at The Ger Rijff legacy. YouTube-video, jolla käydään läpi Rijffin elämäntyötä, eli hänen Elvis-kirjojajaan. Kesto noin 20 min.

Cartoons & Rock’n’Roll Tunes. YouTube-video, jossa selataan läpi Rijffin viimeiseksi jäänyt Elvis-kirja. Kesto 1:45 min.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *