Päivä jolloin musiikki kuoli

The Daily Tribune -lehden uutisointi Buddy Hollyn, J. P. ”The Big Bopper” Richardsonin ja Ritchie Valensin kuolemasta.

On kulunut 60 vuotta siitä, jolloin pienkone putosi ja murskaantui iowalaiselle maissipellolle, 3. helmikuuta 1959. Onnettomuudesta teki poikkeuksellisen se, että kone kuljetti mukanaan kolmea nuorta miestä, jotka olivat juuri nousseet populaarimusiikin etulinjaan. Heidän maallinen vaelluksensa päättyi tuolle pellolle, mutta nimet muistettaisiin vielä pitkään: Big Bobber, Rithcie Valens ja Buddy Holly.

Kaikkia kolmea on vuosien varrella muistettu elokuvissa, kirjallisuudessa ja äänilevyillä, mutta erityisesti 22-vuotiaana menehtynyt ja Lubbockissa, Teksasissa 7. syyskuuta 1936 syntynyt Buddy Holly on saanut eniten huomiota osakseen. Siihen on syynsä. Buddyn ura kesti vain puolitoista vuotta, mutta siinä ajassa hän ehti jo levyttää melkoisen kehityskaaren läpikäyneen musiikkikatalogin.

Buddy Holly oli kuten Elviskin, hän teki asioita eri lailla. Buddy suurimmaksi osaksi kirjoitti omat laulunsa, mikä oli poikkeuksellista 1950-luvun uuden sukupolven artisteilla. Hän loi omanlaisensa saundin soittamalla itse soolokitaraa (Fender Stratocaster, instrumentti, joka oli tuohon aikaan outo näky jo sinällään) ja lisäämällä bändiin toisen kitaristin tukevoittamaan yleissointia. Buddy myös käytti studiossa enemmän aikaa kokeiluihin, ja persoonallinen nikotteleva laulutyyli kruunasi koko kattauksen.

Buddy Holly ja hänen bändinsä The Crickets toimivat suurena vaikuttaja myös tulevalle brittiyhtyeiden invaasiolle. Esimerkiksi The Beatlesille, jonka nimi oli johdettu Buddyn kokoonpanosta (cricket tarkoittaa heinäsirkkaa, kun taas beetles on koppakuoriainen). John Lennonille tyypillisen sanaleikin jälkeen beetles taipui muotoon beatles (rytmitön). Myös se, että Buddy teki omat biisinsä, eikä näyttänyt perinteiseltä rocktähdeltä, kokosi yhteen finninaamaiset pojat pitkin saarivaltakuntaa kokeilemaan onneaan muusikkouden saralla.

Kun Buddy oli nähnyt Elviksen esiintymisen kotikaupungissaan Lubbockissa, Teksasissa, hän päätti siirtyä kokonaan rock’n’roll-uralle.

The Crickets -yhtyeen kitaristi Sonny Curtis: ”Kun Elvis tuli kaupunkiin, menimme tietenkin katsomaan. Emme olleet ikinä nähneet vastaavaa. Silloin minulle valkeni ensimmäisen kerran, että musiikki saattoi olla enemmän kuin pelkkää musiikkia. Siinä musassa oli seksiä. Elvis sekoitti tyttöjen päät. Lauloimme enimmäkseen päivän countryhittejä. Heti seuraavana päivänä, kun hän oli lähtenyt kaupungista, aloimme soittaa rokkia.”

Thr Crickets -yhtyeen rumpali Jerry Allison: ”Elvis teki valtavan vaikutuksen Buddyyn. Buddy alkoi jäljitellä Scotty Mooren kitarointia. Don Guess matki Bill Blackia. Buddy lauloi kuin Elvis.”

Buddy Hollyn uran alkuaikojen basisti Larry Welborn: ”Elvis oli loistotyyppi, mukava kuin mikä. Hän oli luonnollinen. Kun hän tuli ensi kertaa Lubbockiin, menimme hänelle lämppäriksi Fair Park Coliseumissa. Menimme motelliinkin, jossa hän majaili, kuulimme kun Elvis lauloi suihkussa. Hän oli lähdössä ulos.”

Ainoa kuva Elviksestä ja Buddy Hollysta yhdessä. Äärimmäisenä oikealla näkyvä silmälasipäinen Buddy seuraa huomion keskipisteenä olevaa Elvistä, Lubbockissa, Teksasissa, vuonna 1955.

Sellaiset Buddy Hollyn klassikot kuin That’ll Be The Day, Peggy Sue, Words of Love, Not Fade Away, Rave On, It’s So Easy, Heartbeat, Oh Boy, True Love Ways, It Doesn’t Matter Anymore ja Raining In My Heart tullaan muistamaan niin kauan kuin musiikkia kuuntelevia sukupolvia on olemassa.

Elvistä ja Buddya yhdistää sellainenkin seikka, että oli hyvin lähellä, etteikö myös Elviksen taru olisi päättynyt heti uran alkuvaiheessa. Huhtikuun 13. päivä (joka muuten oli perjantai) 1956, olivat Elvis, Scotty Moore, Bill Black ja D.J. Fontana lähdössä kesken kiertueen Nashvilleen yhden päivän sessioihin levyttämään. Joten he ottivat keikkapaikaltaan Amarillosta tilauskoneen, jonka pilotti ensin hukkasi reitin ja joutui tekemään välilaskun uudelleentankkauksen vuoksi. Sen jälkeen lentokoneen moottorit sammuivat kahden kilometrin korkeudessa, koska lentäjä oli todennäköisesti unohtanut vaihtaa polttoaineen syötön takaisin pääsäiliöön .

Nashvilleen kuitenkin selvittiin ehjin nahoin. Kalpeana ja vapisevana koneesta ulos kömpinyt Elvis ilmoitti, että ”en taida tämän jälkeen lentää enää koskaan”.

Nashvillen sessioissa äänitettiin vain yksi biisi, todennäköisesti Elvistä järkyttäneen tapauksen vuoksi. Hermostuneisuus kieltämättä on kuultavissa levytetyssä kappaleessa I Want You, I Need You, I Love You. Elvis kärsi jatkossa lentopelosta, eikä Buddy Hollyn ja kumppanien onnettomuus sitä ainakaan helpottanut.

Elvis, D.J. Fontana ja Scotty Moore nousemassa koneeseen Nashvillessa 14. huhtikuuta 1956. Elvis joutui vielä lentämään Nashvillesta takaisin Memphisiin samalla koneella, jolla oli tullutkin.

Kun Elvis aloitti seuraavalla vuosikymmenellä elokuvien filmaukset Hollywoodissa, matkusti hän pitkän matkan Memphisistä Los Angelesiin aina omalla henkilökohtaisella bussilla. Vasta 1960-luvun loppupuolella hän pääsi eroon lentopelostaan, ja 1970-luvulla kiertuelämän taas alkaessa, lennoista tuli säännöllisiä. Vuonna 1975 hän osti oman jettinsä ja nimesi sen Lisa Marieksi, tyttärensä mukaan.

Buddyn hautajaisiin osallistui noin 1000 surijaa. Vaimo María Elena Holly oli estynyt tulemasta, suuren järkytyksen ja surun vuoksi. Elvis palveli tuolloin Saksassa armeijassa. Hän pyysi manageriansa Eversti Parkeria toimittamaan hautajaisiin suuren keltaisilla ruusuilla koristellun seppeleen.

Vuonna 1971 Don McLean levytti kappaleen American Pie, joka on kunnianosoitus näille kolmelle lento-onnettomuudessa menehtyneelle artistille.