Long Black Limousine

Elvis ja tuottaja Chips Moman, American Sound Studiolla, tammikuussa 1969.

Tammikuussa 1969 Elvis palasi 14 vuoden tauon jälkeen levyttämään kotikaupunkiinsa Memphisiin,  American Sound Studiolle.  Elviksen ura oli jo pitkään vellonut pohjamudissa. Kymmenkunta vuotta kestänyt elokuvaura oli ollut taiteellinen mahalasku. Elvis oli juuri edellisenä vuonna tehnyt näyttävän ja menestyksekkään paluun tv-spesiaalissa, jossa hän mustaan nahkaan sonnustautuneena oli laulanut pääasiassa vanhoja 1950-luvun hittejään. Nyt Elviksen oli todistettava levyjä ostavalle yleisölle, että hän kykenee tekemään myös täysipainoista uutta musiikkia.

American Sound Studiolla oli legendaarinen maine, olihan siellä tahkonnut klassikkoja muun muassa sellaiset nimet kuin Aretha Franklin, Neil Diamond ja Dusty Springfield. Studiorakennuksesta oli kuitenkin hohdokkuus kaukana. Se oli parhaat päivänsä nähnyt – rähjäinen ja rapistunut, jossa rotat luikkivat nurkissa. Elvistä eivät kuitenkaan paikan nukkavierut puitteet häirinneet. Hän totesi vain: ”What a funky place!”

Studion omistaja, tuottaja Chips Moman oli nuori ajassa kiinni oleva hittiseppä, ja muusikot alansa raudanlujia ammattilaisia. Pitkästä aikaa Elvis pääsi levyttämään laadukasta materiaalia, johon hän iski kiinni lähes epätoivoisella kiihkolla ja raivolla. Näillä eväillä ei voitu epäonnistua. Sessiot muodostuivatkin yhdeksi merkittävimmistä Elviksen uralla. Tammi-helmikuun maratonistunnoissa levytettiin yhteensä 36 biisiä 12 päivän aikana. Se tuntuu käsittämättömältä määrältä nykypäivänä, eikä heikkoja lenkkejä juurikaan löydy.

Tilinpäätös ei ollut hullumpi. Hiteiksi nousivat singlet Suspicious Minds (Elviksen viimeinen ykköshitti Yhdysvalloissa), In The Ghetto, Don’t Cry Daddy ja Kentucky Rain. Ja lisäksi platinaa myivät albumit Back In Memphis ja klassikon asemaan noussut From Elvis In Memphis.

Nyt noukin jälkimmäisenä mainitulta pitkäsoitolta raidan Long Black Limousine. Siihen on kolme syytä: se aloitti nämä historialliset sessiot, laulun tarina ja tulkinta.

Aluksi hieman epävarma Elvis oli uuden tuottajan ja outojen muusikoiden parissa hermostunut, eikä artistin vilustuminen auttanut yhtään asiaa. Hyvin pian hän kuitenkin löysi itsevarmuutensa ja paneutui kappaleeseen antaumuksella – jopa niin, että piinkovat Memphisin studiomuusikot, jotka eivät tätä ennen juurikaan olleet olkapäitään notkauttaneet tälle entiselle Hollywood-tähdelle, vaikuttuivat kuulemastaan. Kaikki tajusivat, että mies oli tosissaan. Paikan asenneilmapiiri muuttui hetkessä. Jopa vilustuminen kääntyi eduksi ja toi toivottua rouheutta ja uskottavuutta Elviksen tulkintaan, joka laulun loppua kohden muuttuu lähes tuskaiseksi huudoksi.

Tämän Vern Stovallin ja Bobby Georgen kirjoittaman kappaleen ovat levyttäneet monet artisitit sekä ennen että jälkeen Elviksen, kuten esimerkiksi Glen Campbell (1962), Bobby Bare (1964), Merle Haggard (1967) ja The Grateful Dead (1969). Yleensä kappaleen sovitukset ja tulkinnat ovat olleet hyvin vahvasti kantriperinteeseen nojautuvia. Elvis kuitenkin vaistonvaraisesti noukki studiolle ominaisen soulin ja bluesin hengen ja siirsi sen tulkintaansa. Hän ikään kuin saadessaan haltuunsa oikeat työkalut, pystyi siltä istumalta muovaamaan laulun tunnelman haluamakseen ilman musiikillisia raja-aitoja. Aivan kuten uransa alussa, jolloin hän estoitta yhdisteli kantria ja rhythm and bluesia – ja päinvastoin.

Tarina kertoo tytöstä, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa, jättäen pikkukaupungin pölyt taakseen, ja joka lupaa palaavansa takaisin komealla autolla. Näin myös lopulta tapahtuu, mutta pitkä musta takavetoinen onkin ruumiiden kuljetukseen rekisteröity ajoneuvo.

laulu on ihokarvoja nostattava, erityisesti siksi, koska sen kohdalla ei voi olla ajattelematta kappaleen esittäjää: Tupelon pikkukaupungin poikaa, joka myös lähti valloittamaan maailmaa ja lopulta kyyditettiin kotikaupunkinsa multiin limusiinilla, sillä poikkeuksella, että Elvistä kuljettanut auto oli valkoinen ja saattueletka eeppinen.

Elviksen hautajaissaattue Memphisissä, 18.8.1977.

Long Black Limousine (säv./san. Vern Stovall ja Bobby George)

There’s a long line of mourners
Driving down our little street
Their fancy cars are such a sight to see, oh yeah
They’re all your rich friends who knew you in the city
And now they’ve finally brought you
Brought you home to me

When you left you know you told me
That some day you’d be returnin’
In a fancy car, all the town to see, oh yeah
Well now everyone is watching you
You finally had your dream, yeah
And you’re ridin’ in a long black limousine

You know the paper told how you lost your life, oh yeah
The party, the party and the fatal crash that night
Well the race upon a highway, oh the curve you didn’t see
Well you’re riding in that long black limousine

Through tear-filled eyes I watch as you ride by, oh yeah
A chauffeur, a chauffeur at the wheel dressed up so fine
Well I’ll never, I’ll never love another
Oh my heart, all my dreams, yeah they’re with you
In that long black limousine

Yeah, yeah, they’re with you in that long black limousine
Yeah, yeah, yeah, they’re with you in that long black limousine

Virallinen versio. Levytetty 13. tammikuuta, 1969, American Sound Studio, Memphis, Tennessee.
Vaihtoehtoinen otto 6. Levytetty 13. tammikuuta, 1969, American Sound Studio, Memphis, Tennessee.
Ensimmäisenä kappaleen julkaisi singlellä (Crest 1080) toinen tekijöistä, Vern Stovall, vuonna 1961. Se kuitenkin levytettiin Wynn Stewardin toimesta jo vuonna 1958, mutta julkaistiin vasta vuonna 2000, Bear Familyn albumilla Wishful Thinking—The Challenge Years, 1958-1963 (BFD 15261) .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *