Suspicion

Suspicion, on kappale, jonka pitäisi löytyä jokaiselta Elviksen hittikokoelmalta. No, miksi sitä ei sitten niiltä löydy? Se johtuu paljolti siitä, että Suspicion oli vain yksi albumiraita muiden joukossa, kesäkuussa 1962 julkaistulla Pot Luck -pitkäsoitolla.

Jotenkin biisin hittipotentiaalia ei vain levy-yhtiön taholta osattu haistaa. Elvis itse ei juurikaan puuttunut levyjensä sisältö- ja julkaisupolitiikkaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sen kaltainen taiteellinen osallistuminen ja vastuunkanto ei kuulunut Elviksen agendaan. Hän kävi vain levyttämässä kappaleet studiossa, jonka jälkeen vuoro siirtyi levy-yhtiölle ja manageritaholle, jotka vapaasti saivat päättää, mitä tulevat julkaisut sisältäisivät ja miltä ne näyttäisivät. On tosin olemassa allekirjoittamaton tieto, että Elvis olisi valinnut kappaleen She’s Not You singlejulkaisuksi, Suspicionin sijaan.

Toisaalta, kaikki mihin Elvis tuolloin koski, muuttui kullaksi. Hänellä riitti sinkkurintamalla menestystä muutenkin. Sota ei yhtä hittiä kaipaa.

Helmikuussa 1962 julkaistu single, Good Luck Charm/Anything That’s Part Of You, nousi ykköseksi sekä Yhdysvalloissa että Briteissä. Heinäkuun kesähitti She’s Not You/Just Tell Her Jim Said Hello pärjäsi myös ihan mukavasti, nousten kotimaan listoilla viidenneksi ja saarivaltakunnassa ykköseksi asti. Syysunelmaa, lokakuussa, tarjoili leffasta Girls! Girls! Girls! irrotettu sinkku Return To Sender/Where Do You Come From, jonka sijoitukset olivat näissä kahdessa maailman musiikkikeskuksessa kolmonen ja ykkönen.

Kesäkuun 5. päivä, 1962, julkaistu Pot Luck -albumi pärjäsi listoilla mukavasti, ottaen huomioon, että Elvis joutui kilpailemaan omien elokuvista julkaistavien soundtrack-levyjensä kanssa. Yhdysvalloissa pitkäsoitto nousi korkeimmillaan sijalle 4. ja Briteissä ykköseksi asti.

Vuoden 1964 keväällä elettiin jo Yhdysvalloissakin Beatles-manian keskellä. Huhtikuussa moppipäät valtasivat Billboardin singlelistan kaikki viisi ensimmäistä sijaa. Hienon kärkipään rivistön kuitenkin rikkoi kappale Suspicion, joka kiilasi suoraan Twist and Shoutin ja She Loves Youn väliin. Mutta ylllättäen levyn etiketissä esittäjän kohdalla ei lukenutkaan Elvis Presley vaan Terry Stafford, jonka ääni jopa vähän kuulosti Elvikseltä. Kuka siis oli tämä mysteerimies, josta kukaan ei ollut aikaisemmin kuullut mitään? Elvis, salanimellä? Ei todellakaan.

Terry Stafford syntyi 22. marraskuuta, vuonna 1941, Hollisissa, Oklahomassa. Ollessaan 7-vuotias, hänen perheensä muutti Amarilloon, Teksasiin. Urheilusta innostunut nuori mies oli myös kiinnostunut musiikista: ”Isäni soitti jonkin verran kitaraa, joten yritin myös aina soittaa ja laulaa varttuessani. Tein debyyttini, kun olin vain kymmenenvuotias esiintyen paikallisessa Moose Hallissa. Lauloin pari Hank Williams -biisiä, You’re Cheatin’ Heart ja You Win Win. Myöhemmin liityin kantriyhtyeeseen ja altistuin jonkin verran Teksasin swing-musiikille Roy Terry and Pioneer Playboysin kanssa . ”, kertoo Stafford.

Terry sai vaikutteita myös The Rhythm Orchids -yhtyeeltä, jota johtivat Länsi-Teksasin osavaltion yliopisto-opiskelijat, Buddy Know ja Jimmy Bowen, jotka olivat fiksoituneet rockabilly-saundiin, nähtyään Elviksen esiintyvän Amarillon Munipical Auditoriumissa, vuonna 1955.

Terry oli myös selvillä siitä, mitä oli menossa musiikillisesti Länsi-Teksasin rajojen tuolla puolen: ”Minä todella pidin Buddy Hollysta ja Elviksestä. Heillä molemmilla oli suuri vaikutus laulutyyliini.” Stafford on myös sanonut seuraavaa: ”Olen aina ollut suuri Elvis-fani, siitä lähtien, kun kuulin hänen ensimmäisen levynsä. Vietin paljon aikaa hänen levyjen parissa, joten olen saattanut poimia joitain hänen fraseerauksiaan.”

Valmistuttuaan yliopistosta, Terry muutti Los Angelesiin tavoitteenaan aloittaa musiikkiura Losissa asuvan serkkunsa Ted Bevanin kansssa, joka johti surffibändiä, nimeltään The Lively Ones. Ja usein bändi kutsuikin Terryn laulamaan heidän keikoilleen. Se johti mahdollisuuteen äänittää demonauha, vuonna 1962.

Stafford kertoo: ”The Lively Ones levytti Sound House Studiolla, El Montessa, studion omistajan Bob Summersin kanssa. Halusin päästä myös levyttämään Sound Houselle, joten valitsin biisin Elviksen albumilta, se oli Suspicion. Bob Summers soitti kaikki instrumentit, paitsi bassoa. Veimme nauhan kaikille kaupungin suurille levy-yhtiöille, mutta niistä jokainen hylkäsi sen.”

Lopulta, lähes vuotta myöhemmin Suspicion löysi tiensä losangelilaisen radioaseman KFWB:n tiskijukan Gene Weedin käsiin, ja tie menestykseen alkoi avautua. Weed kiikutti levyn seuraavaan kerrokseen vastaperustetun Crusade Recordsin johtajalle, John Fisherille. Fisher piti siitä, teki originaalinauhalle pientä remiksausta ja remasterointia, ja lupasi julkaista sen tammikuussa 1964. Näin myös tapahtui. Helmikuussa single nousi Billboardin Hot 100 -listalle, sijalle 99. Ja seitsemän viikkoa myöhemmin se mursi historiallisen Beatles-monopolin top vitosessa, nousten listasijalle kolme.

Terry Staffordin Amerikan menestyksen myötä single huomioitiin myös Briteissä, jonka sinkkulistalla kappale nousi korkeimmillaan sijalle 31. Kanadassa sijoitus oli sama kuin naapurimaassa, eli nro 3. Elvis ei jäänyt menestyksestä osattomaksi. Hänen managerinsa Eversti Parkerin perustama julkaisuyhtiö Elvis Presley Music nappasi myynnistä oman osuutensa.

Terry Staffordin versiossa kiinnittää huomion taustalla kuuluva trumpettimainen sointi, joka syntyy Ondioline-uruista. Kyseessä on ranskalaisen Georges Jennyn, vuonna 1941, kehittelemä elektroninen kosketinsoitin, joka oli nykyisten syntetisaattoreiden edeltäjä.

Soitin on hyvin harvinainen, joten se, miten instrumentti on päätynyt levyn tuottaneelle Bob Summersille on jo sinällään ihmeellistä, puhumattakaan siitä, että hän on päättänyt käyttää sitä tällä nimenomaisella kappaleella, on vielä ihmeellisempää. Joka tapauksessa Summers oli tehnyt osuvan valinnan persoonallisen ominaissoundin aikaansaamiseksi. Siltä osin Staffordin Suspicion erottuu Elviksen versiosta täysin. Myös naistaustalaulajat ovat sellaista, mitä ei Elviksen levyllä kuulla. Niistä taas oli vastuussa John Fisher, kuten myös tyhjästä paperipussista, joka oli asetettu Ondiolinen kaiuttimen päälle, tehostamaan omaperäistä säestystä.

Elviksen levy-yhtiö RCA heräsi viimein Staffordin menestyksen myötä ja irrotti Pot Luck -albumilta, kaksi vuotta sen ilmestymisen jälkeen, singlen Kiss Me Quick/Suspicion, huhtikuussa 1964. Mutta maito oli jo kaatunut. Sinkku ei saavuttanut sen suurempaa menestystä, myyden USA:ssa ”vain” 200 tuhatta kappaletta, mikä oli noina aikoina Elvikseltä kehno tulos.

Elviksen single näki päivänvalon 16.4.1964, Gold Standard Series -nimikkeen alla, kaksi vuotta Pot Luck -albumin ilmestymisen jälkeen. Jostakin syystä Suspicion, Terry Staffordin menestyksestä huolimatta, oli jätetty sinkun b-puolelle. Menestys ei Elviksen mittapuun mukaan ollut kummoinen: Yhdysvalloissa single nousi korkeimmillaan sijalle 34 ja Briteissä sijalle 14. Olisiko kansikuvaksi valittu vähemmän ”ankea” Elvis ryydittänyt myyntiä?

Suspicion on siitä harvinainen poikkeus säännöstä, että se on Presleyn alkuperäislevytys, mutta joku muu on tehnyt siitä hitin ja originaaliesitystä tunnetumman. Yleensä kaava on Elviksen kohdalla noudattanut päinvastaista linjaa. Lähes poikkeuksetta, kaikki myöhemmin kappaleesta tehdyt versiot, nojautuvat Terry Staffordin sovitukseen.

Staffordin lisäksi biisin on levyttänyt Bobby G. Rice, jolle se oli hitti kantrilistoilla, vuonna 1971. Hongkongilainen laulaja Rebecca Pan versioi kappaleen vuonna 1964, ja vuonna 2005 bahamalainen laulaja-lauluntekijä Diana Hamilton julkaisi kappaleen albumillaan A Bahamian in Paris. Vuodelta 1970 löytyy Vivian Stanshallin anarkistishumoristinen versio. Myös Jimmy London, Millicent Martin, Delroy Wilson ja Ronnie McDowell ovat coveroineet biisin.

Suomeksi kappaleen on levyttänyt Badding Rockers, nimellä Pahat tunteet. Albumilta Rock’n’roll keijukainen. Sanoitus Marko Haavisto & Petri Hokka.

Elvis levytti kappaleen Nashvillessa, RCA:n Studio B:llä, maaliskuun 19. päivä, 1962, ympärillään kantrimekan muusikkokerma, niin kutsuttu The Nashville A-Team, joka tällä kerralla koostui sellaisista nimistä kuin Grady Martin (kitara/vibrafoni), Harold Bradley (kitara), Bob Moore (rummut), Floyd Cramer (piano/urut), Boots Randolph (saksofoni/vibrafoni), Millie Kirham ja The Jordanaires (taustalaulu). Mukana olivat tietenkin myös vakiojäsenet Scotty Moore (kitara) ja D.J. Fontana (rummut).

Yksi vakiokaartilainen kuitenkin oli poissa rivistöstä, nimittäin kitaristi Hank Garland. Hän oli joutunut vakavaan auto-onnettomuuteen edellisvuoden syyskuussa ja kärsi aivovammasta. Garlandin jättämää aukkoa tarvittiin paikkaamaan kaksi Nashvillen huippumuusikkoa, juurikin edellä mainitut, Grady Martin ja Harold Bradley. Hank Garland ei koskaan kunnolla toipunut onnettomuudesta, eikä enää soittanut Elviksen sessioissa.

Suspicionin kirjoitti lauluntekijäkaksikko Doc Pomus ja Mort Shuman. He tekivät Elvikselle yhteensä 25 biisiä. Sellaiset hitit kuin Surrender, (Marie’s The Name of) His Latest Flame, Little Sister ja Viva Las Vegas ovat heidän käsialaansa. Yksi tunnetuimmista Pomus/Shuman -kappaleista on The Driftersien Save The Last Dance For Me.

Doc Pomus on sanonut: ”Kun kirjoitat Elvikselle, tiedät, että saat varmasti ensiluokkaisen esityksen. Yleensä saat myös paljon rahaa, koska Presleyn levyt myyvät hyvin.”

Näissä sessioissa Elvis oli erinomaisessa äänessä. Se yhdistettynä huippumuusikoiden ammattitaitoiseen ja näkemykselliseen soitantaan, tuotti lyömätöntä iskusävelmää. Siinä missä Terry Staffordin versio edustaa hauskaa ajankuvaa, pirteine sovituksineen, Elvis vie esityksen jonnekin aivan eri maailmaan. Sen lisäksi, että Elvis on selvästi Staffordia parempi laulaja, on hän myös ilmaisultaan ulottuvampi artisti, kyeten luomaan erilaisia tulkinnallisia tasoja. Kuten myös nyt. Esitys on verhottu kevyeen ja kauniiseen huntuun, jonka alta kuitenkin kumpuaa jotain synkkää, varjojen kätköissä lymyilevää raskasmielisyyttä. Se erottaa mestarin kisälleistä.

Laulun henkilöstä on tehty helposti samaistuttava, hän anelee epäilystä päästämään pois sen kiduttavasta otteesta ja toivoo tilalle ymmärrystä. Ei jää epäselväksi, mistä tässä lauletaan. Mustasukkaisuus, tuo myrkyllinen tunnetila ja rakkauden vähämielinen velipuoli, joka on vuosisatojen ajan rikkonut ihmissuhteita, ja joka edelleen, vanhaa Raid-mainosta lainaten, tappaa talossa ja puutarhassa. Jotain tuosta ilmapiiristä on tarttunut erityisesti kappaleen viimeiseen säkeistöön, jossa epätoivoinen rakkaudessaan riutunut yrittää uskotella itselleen ja kumppanilleen, että vielä on toivoa, vaikka käärme on jo luikerrellut paratiisiin, ja kaikki on käytännössä jo ohi.

Darling, if you love me, I beg you wait a little longer
Wait until I drive all these foolish fears out of my mind
How I hope and pray that our love will keep on growing stronger
Maybe I’m suspicious ’cause true love is so hard to find

Terry Staffordin ura ei Suspcion-menestyksen jälkeen enää noussut vastaavaan lentoon. Sitä seuraavaa isoa hittiä ei enää ikinä tullut. Muutama pienempi kylläkin, erityisesti toisten artistien tulkitsemana, kuten esimerkiksi Buck Owensin Big In Vegas, joka nousi Billboardin kantrilistalla sijalle viisi, joulukuussa 1969. Ja Amarillo By Morning, josta kantritähti George Strait levytti erittäin suositun version, vuonna 1982. Country Music Television nimesi kappaleen 12:n kaikkien aikojen kantrilaulun joukkoon (12 Country Song of All-Time).

Stafford jatkoi levyttämistä ja keikkailua pitkin 1970- ja 80-lukua. Hän kuoli maksan petettyä 17. maaliskuuta, vuonna 1996, vain 54-vuotiaana.

Elvis sai eräänlaisen revanssin, kun Suspicion (kääntöpuolella toinen Pomus/Shuman -kappale It’s A Long Lonely Highway) uudelleenjulkaistiin singlenä Englannissa joulukuussa 1976. Siitä tuli yllättäen top ten -hitti, nousten seuraavan vuoden helmikuussa Brittilistan sijalle 9.

Tammikuussa 1977, Elviksen Suspcion-singleä promottiin näin vetävästi, brittien tv-ohjelmassa Top Of The Pops. Esiintyjänä ohjelman vakiotanssiryhmä Legs & Co.

Suspicionin tarina sai varsin erikoisen jälkikirjoituksen, vuonna 2002, kun tuottajalegenda Phil Spector kertoi journalisti Mick Brownin haastattelussa, että hän kirjoitti ja tuotti kyseisen kappaleen, mutta ei saanut siitä tunnustusta: ”Tein Suspicionin Terry Staffordille, mutta mitään kunniaa en siitä saanut, enkä rahaa. Sillä ei ollut mitään väliä. Minä vain rakastin levyjen tekemistä.”, kertoi Spector. Samassa haastattelussa Spector nostaa esille myös toisen mielenkiintoisen asian, hän väitti, että olisi tuottanut levyjä myös Elvikselle, ilman mitään merkintää, ja että olisi teini-ikäisenä toiminut YK:ssa tulkkina.

Spectorin puheet on yleensä pistetty hänen hieman eksentrisen luonteensa piikkiin, mutta tosiasia on kuitenkin se, että Spector tuotti 1960-luvulla joitakin Elviksen demolevyjä. Tästähän herää… arvasit oikein, epäilys.

Suspicion (säv./san. Doc Pomus ja Mort Shuman)

Ev’ry time you hold me
I’m still not certain that you care
Though you keep on saying
you really, really, really love me
do you speak the same words
To someone else when I’m not there

Suspicion torments my heart
Suspicion keeps us apart
Suspicion why torture me

Ev’rytime you call me
and tell me we should meet tomorrow
I can’t help but think that
you’re meeting someone else tonight
Why should our romance just
keep on causing me such sorrow?
Why am I so doubtful
whenever you’re out of sight?

Darling, if you love me,
I beg you wait a little longer
Wait until I drive all
these foolish fears out of my mind
How I hope and pray that
our love will keep on growing stronger
Maybe I’m suspicious
’cause true love is so hard to find

Elvis levytti kappaleen alkuperäisen version 19.3.1962, RCA:n Studio B:llä, Nashvillessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *