Artikkelin sivut

Iltapäivän ja illan konsertit

Ensimmäiset fanit, jotka olivat saapuneet Ellis Auditoriumiin jo klo 8.00, odottivat kärsimättöminä esityksen alkua ja idolinsa kohtaamista. G.L. Coffey, rakennuksen – missä muuten toimitettiin Elviksen Humes High Schoolin promootio eli valmistujaisseremonia vuonna 1953 – ylivalvoja, oli nostalgisissa fiiliksissä nähdessään fanien kokoontuvan lipunmyyntitiskille. Hän muisteli, kuinka tämä Humes High Schoolin oppilas oli myynyt Auditoriumin yleisölle virvokkeita ja heti esitysten jälkeen kiivennyt lavalle kitaroineen ja soittanut tyhjälle salille. Nyt hän esiintyisi samassa paikassa ja samalla lavalla loppuunmyydyn katsomon edessä. 


Hurmioituneita nilkkasukkatyttöjä Ellis Auditoriumilla.

Vihdoin Auditoriumin ovet avautuivat ja malttamattomana odottanut yleisö, joka lähes yksinomaan koostui teinitytöistä, ryntäsi saliin. Jos he kuvittelivat pääsevänsä näkemään idolinsa heti, niin siinä he olivat pahasti väärässä.

Parker oli huolehtinut siitä, että yleisön kärsivällisyys venytettäisiin äärimmilleen, ennen kuin pääesiintyjä astuisi esiin. Sillisalaatti, jota myös lämmittelynumeroiksi kutsuttiin, koostui Frank Trentin steppiesityksistä, Ashtons and Shirley'n akrobatioista, pianon pimputuksesta à la Floyd Cramer, Nip Nelsonin imitaatioista, Boots ”Yakaty Sax” Randolphin saksofonittelusta, Brother Dave Gardnerin ronskeista vitseistä, ja koko komeuden kruunasi Larry Owens ja hänen King's Men -orkesterinsa.

Juuri kun yleisö jo oli kuvittelemassa, että Elvis-show'n sijaan oli sirkus saapunut kaupunkiin, ilmestyi lavalle George Jessel, joka ilmoitti lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Tämä nuori mies on yksi kaikkien aikojen suurimpia laulaja-näyttelijöitä tällä vuosisadalla”. Ja ennen kuin kukaan ehti tajuta, ilmestyi verhojen takaa hahmo, joka erehdyttävästi näytti samalta kuin mitä yleisössä olleet teinitytöt olivat tuhansia kertoja tuijottaneet levyjensä kansista ja huoneidensa seinillä olevista julisteista. He olivat tunnistaneet epäjumalansa, sillä noin kolmen minuutin ajan ei salissa kuulunut muuta kuin kiljuntaa ja itkunsekaista huutoa, minkä keskeltä saattoi hahmottaa sanat: ”Elvis! Elvis! Elvis!”.

Nuori ja tyylikäs rock-prinssi astui lavan eteen ja ”tarttui mikrofoniin kuin syödäkseen sen”, kirjoitti paikalla ollut toimittaja Bill E. Burk. Ensimmäinen seikka, mikä pisti silmään, oli Elviksen ulkoinen olemus: hopeanharmaa pikkutakki, napitettu valkoinen paita, mustat suorat housut, jonka sivuja koristi tummana kiiltelevä satiiniraita, edusti uutta tyyliä, ja vanhaan Hillybillykattiin viittasi enää vain kaulalla roikkuva mirri.

Heartbreak Hotel kajahti ilmoille ja aloitti show'n. Ensin vaikutti siltä kuin mikään ei olisi muuttunut, mutta show'n edetessä pidemmälle saattoi myös esiintymisessä havaita jotain uutta; se oli nyt harkitumpaa ja kypsempää. ”Ensin kirkumiset vaimenivat ja alkoivat taas, kun Elvis pyöräytti lantiotaan kuten vanhoina hyvinä aikoina. Mutta Elvis oli nyt vanhempi, hän oli 26-vuotias. Hän ei enää heilunut koko aikaa, vaan liikkeet olivat lähinnä vihjailevia ja yleisöä kiusoittelevia”, raportoi Bill E. Burk.

Ainakin seuraavat kappaleet kuultiin todennäköisesti molemmissa konserteissa: Heartbreak Hotel, All Shook Up, A Fool Such As I, I Got A Woman, Love Me, Such A Night, Reconsider Baby, I Need Your Love Tonight, That's All Right, Doin' The Best I Can, Don't Be Cruel, One Night, Are You Lonesome Tonight, It's Now Or Never, Swing Down Sweet Chariot, Hound Dog. Kappalelista nojautuu Scotty Mooren käsin kirjoittamaan muistilappuun (Scotty oli lisännyt Hound Dogin loppuun sulkuihin muistutuksen ”Get the hell out!”).

Koska kyseisistä konserteista ei ole olemassa nauhoitettua materiaalia, täytyy meidän luottaa Scottyn sanaan. Setissä oli tyylikkäästi yhdistelty vanhaa sekä uutta ja tyylilajien moninaisuus kertoi omaa kieltään artistin laajentuneesta repertuaarista. Rock, pop, blues, gospel ja balladit esitettiin samassa paketissa vaivattoman oloisesti, aivan kuin mitään raja-aitoja olisi niiden välillä koskaan ollutkaan.

Yksi kappalevalinta herättää erityistä huomiota harvinaisuudellaan: Doin' The Best I Can oli ainoa leffabiisi koko show'ssa. On sinänsä pieni ihme, että kappale oli otettu ohjelmistoon, sillä tiedossa on, ettei Elvis erityisemmin rakastanut näitä G.I. Bluesin rainoja. Valinta kuitenkin paljasti hänen ilmeisen mieltymyksen tuota herkkää balladia kohtaan, ja myönnettäköön, että se kuuluu kyseisen leffan parhaimmistoon. Valitettavasti sitä ei enää esitetty tulevalla Pearl Harborin keikalla, ja näin ollen emme todennäköisesti saa koskaan kuulla kappaleen live-versiota.

Konsertin kesto oli noin viisikymmentä minuuttia ja seuraava alkaisi klo 20.30. Elvis saattoi ryhtyä huojentuneena valmistautumaan päivän toiseen esitykseen: yleisö oli hänen otteessaan.


George Jessel kumartaa kuninkaalle. Taustalla rumpalit D.J. Fontana ja Ronnie Capone, keskellä bassokitaristi Brad Suggs.

Illan konsertti oli loppuunmyyty ja nyt yleisössä oli mukana myös varttuneempaa väkeä. Jälleen kerran sai kansa ihmetellä sekalaista esiintyjäkaartia lähes puolentoista tunnin ajan ennen varsinaisen show'n alkua.

Elviksen saapuessa lavalle heittäytyi juontaja-koomikko George Jessel kämmenet edellä Kuninkaan jalkoihin, joka oli vaihtanut hopeanvärisen pikkutakkinsa vitivalkoiseen. Huvittunut Elvis loi pikaisen silmäyksen loppuunmyytyyn saliin ja oli selvästi tyytyväinen. Yleisön reaktiot olivat nyt hieman rauhallisempia, johtuen paikalla olleesta aikuisväestöstä, joka tyytyi vain kohteliaasti taputtamaan käsiään. Kiljunnat ja huudot kuuluivat nyt vain parvekkeelta ja lavan etuosasta.

Ensimmäistä konserttia vaivannut lievä epävarmuus ja hermostuneisuus oli nyt poissa: ”Esityksessä tuntui olevan uusi ironinen sävy. Hän tuntui aikaisempaa itsevarmemmalta monessa suhteessa ja ilmaisi huvittuneisuutensa siitä ’kiihkeästä palvonnasta’, mitä jotkut hänen faninsa osoittivat. Hän yhdisteli kappaleitaan kauniisti… Oli helppoa nähdä hänen hymystään, että hän tiesi väkijoukon olevan hänen mukanaan”.

Boots Randolph, joka ennen näitä konsertteja ei ollut vielä kertaakaan esiintynyt Elviksen kanssa lavalla, kommentoi tapahtumia kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vieläkin hämmentyneenä: ”Elävän yleisön edessä esiintyminen Elviksen kanssa on varmasti yksi jännittävimmistä asioista maailmassa. Voi veljet, sinä kävelet lavalle Elviksen kanssa ja soitat tenori-saksofonia, ja hän on siellä rohkaisemassa sinua… Se oli minulle tosi iso juttu – ja on vieläkin. Yksi elämäni kohokohdista. Hän oli noissa konserteissa tuhansien ihmisien ympäröimänä, jotka kiljuivat ja käyttäytyivät hysteerisesti. Se oli todella näkemisen arvoista. Myöhemmin tuli Beatlesit ja muut, mutta Elvis oli todella ensimmäinen, joka sai yleisön sekaisin. Täydellisesti pois tolaltaan.”


Taimmaisena läskibasson varressa Bob Alexius.

Myös uusi Jordanaire Ray Walker oli noviisina paikalla ja seurasi kiehtoutuneena tapahtumia: ”Muutos oli jotakin täysin ennalta arvaamatonta. Hän ikään kuin poreili innosta. Hän saattoi tehdä jotain odottamatonta niin taitavasti, että me emme muistaneet pysyä mukana. Silloin hän käännähti virnistäen ja nimitteli meitä.” Viimeistään viimeisen kappaleen aikana yleisö hullaantui lopullisesti:

”Hän aloitti ’You ain't nothin' but a Hound Dog’ ja ne vaan yksinkertaisesti tulivat hulluiksi. He reagoivat aina samalla tavalla. Aina olisi mellakka tiedossa”, kertoo Scotty Moore. Konsertin lopussa Elvis teki vielä harvinaisen eleen ja palasi lavalle lähettääkseen yleisölle lento-suukon. Välittömästi sen jälkeen, suudelman vielä leijuessa ilmassa, hän syöksyi autoon, joka odotti ulkopuolella.

Tapahtuma tuotti yhteensä 51 162 dollaria. Asetettu tavoite saavutettiin ja Memphisin kaupunki sai rahansa. Elvis oli nyt todistanut herruutensa myös konserttilavoilla. Sen johdosta järjestettiin koko yön kestävät voitonjuhlat Gracelandissa. Myös Scotty ja hänen vaimonsa Bobbie oli kutsuttu, mutta he jäivät tulematta. He eivät enää tunteneet oloansa kotoisaksi Elviksen yksityisessä maailmassa. Maaliskuun kahdeksantena Elvis piipahti vielä Tennesseen osavaltioparlamentissa, jossa hänelle myönnettiin kunniakansalaisen arvo.

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.