Artikkelin sivut

Kuningas New Yorkissa

Elvis saapui yksityiskoneellaan LaGuardian lentoken­tälle torstai-iltana ja jatkoi viivytyksittä majapaikkaansa Hilton-hotelliin. Bändin jäsenet ja taustalaulajat olivat saapuneet paikalle jo aiemmin ja saivatkin heti hommia. Joe Esposito muisteli kirjassaan, miten "Elvis oli aina hermostunut kohtaamaan vaikeana pidetyn New Yorkin yleisön. Hän rentoutui soittamalla hotellihuoneestaan aina löytyvää pianoa ja laulamalla gospelsuosikkejaan Stampsien ja Sweet Inspirationsien kanssa".

Elviksen veisatessa virsiä muut tekivät töitä. Huolehdittavana oli monenmoista seikkaa: hotellin turvajärjestelyt, limusiinien vuokraukset, aikataulujen ja reittien tarkistukset, eikä vähäisimpänä turvatoimet itse esiintymispaikalla. Billy Stanley oli saapunut Espositon ja Parkerin kera NYC:iin jo päivää muita aiemmin. Näkymä Madison Square Gardenin edustalla järkytti nuorta keltanokkaa. "Se oli ensimmäinen kertani New Yorkissa. Kun näin katukaupustelijoiden, hippien, spurgujen, huorien, sutenöörien ja muiden kummajaisten maleksivan Gardenin ulkopuolella, tiesin todella olevani kaupungissa. Tuo väkijoukko ei näyttänyt lähimainkaan niiltä faneilta ja keikkayleisöiltä, jotka kokoontuivat hotellin edustalle Vegasissa. Pelkäsin kuollakseni."


Kaupustelua konserttipaikan edustalla.

Mutta kuten tiedetään, Elviksen oma mafia ja muut palkatut turvamiehet huolehtivat kuninkaan suojelusta niin tunnollisesti, että jopa presidentti Carterin poika totesi kerran Elviksen tavattuaan tämän olleen parem­min turvattu kuin isänsä. Saman huomasi Gardenin toimitsija Parkerin käytyä tarkistamassa paikan järjes­telyt. "He tietävät, mitä haluavat, ja ovat tyytyväisiä sen saadessaan. Heillä on erittäin ammattimainen organisaatio."

Parker tiesi, miten julkisuutta lypsetään. Ja vastoin tapojaan antoi tällä kertaa jotakin ilmaiseksi. Nimittäin kun tieto näistä Garden-keikoista tuli ensi kertaa julki, lehdistä saattoi myös lukea Elviksen antavan haastattelun yksinoikeudella sille aikakauslehdelle, joka ensimmäisenä löisi tiskiin 120.000 dollaria. Yhteydenottoja turhaan odoteltuaan Eversti julkisti viime hetkillä median kovasta painostuksesta Elviksen tapaavan lehdistön ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1969 Vegasavauksen. (Ilmeisesti Houston helmikuussa 1970 oli jo unohtunut.)

Voisi kuvitella Elviksen olleen ajatuksesta vähemmän innostunut. Kuten Jerry Hopkins kertoo The Final Years -kirjassaan: "Jos Elvis sanoi lavakuu­meen olleen osa jokaista konserttia, niin nämä neljä show'ta Manhattanilla saivat hänet suorastaan pelokkaaksi. Täällä työskentelivät kaikki ne toimittajat, kriitikot ja lehtimiehet, jotka olivat hyökänneet häntä vastaan 1950-luvulla. Ystävät sanovat Elviksen olleen varma, että he tekisivät hänestä jälleen hakkelusta". Mutta. "Hänen ei olisi tarvinnut olla huolissaan. New York odotti häntä, ei vihamielisenä, vaan helläsydämisenä. Vuonna 1972 nostalgia-aalto oli nostamassa päätään. Media kasvatti ja käytti hyväkseen kiinnostusta 1950-luvun amerikkalaiseen kitschiin, ja monien mielestä Elvis oli tärkein kohde."

Perjantaina kello 16 Hiltonin Mercury Ballroom -juhlasaliin olikin kokoontunut kaikki kynnelle kykenevät. Toistakymmentä television kuvausryhmää, nelisenkymmentä valokuvaajaa, radion ja lehdistön edustajat ja vieläpä erästä On Tour -dokumenttia kuvaavat­kin ahtautuivat saliin odottaen saavansa Elviksestä irti jotakin uutta ja ihmeellistä. Turha toivo. Hopkinsin sanoin Elvis oli "Nothing Rock and Roll Press Conference":n mestari: "ei kertonut mitään, ei tehnyt mitään ja varasti silti otsikot. Se oli tyyli, jonka hän oli kehittänyt huippuunsa 1950-luvulla, ja jota Beatles käytti myöhemmin tavatessaan lehdistöä".

Saman huomasi The Village Voicen Patrick Carr. "Kysymykset olivat ystävällisiä. Miten ne olisivat muuta voineet ollakaan, kun vastassa oli näky suuruudesta vaaleansinisessä ja kullassa? Miten olisi voinut olla hymyilemättä hyväk­syen, kun 188 senttiä legendaa ilmoitti maailmalle, et­tei ollut aiemmin esiintynyt New Yorkissa, koska oikeaa salia ei ollut löytynyt? Katsokaa häntä. Nähkää hänen kohoavan korkealle valaistuksessa. Nähkää hänen poskipäänsä jatkuvan loputtomiin. Nähkää hänen esittelevän kokokultaista vyötään. Kuulkaa hänen sanovan rakastavansa meitä. Nähkää hänen isot hartiansa ja kapean vyötärönsä. Katsokaa Everstin raapivan päätään. Se oli kiistattomasti koko viikon paras Elvis-show."

Tuon shown lämmittelijänä toimi Eversti itse. "Vanha jehu olkihatussaan, mustassa paidassaan ja punaisissa bootseissaan liikkui kävelykeppinsä kanssa väkijoukossa jaellen punaisia ja sinisiä Elvis-Now-72-Now-RCA -kuulakärkikyniä. 'Hei, pitäkää kiirettä, tämä on viimeinen tilaisuutenne saada Elvis-kynä', Eversti Tom Parker murjahteli tarmokkaasti koikkelehtien läpi joka rivin. Kynien mentyä hän avasi uuden laatikon ja palasi takaisin samoja jälkiä ojennellen EIvis-taskukalentereita", kirjoitti Rolling Stone. Parker viittoili kepillään ihmisiä omille paikoilleen, käski valokuvaajia poistumaan lavan edestä ja siirtymään salin takaosaan, ja vastaili omintakeisella tyylillään uteliaille toimittajille. Paljonko Elvis on oikein ansainnut? "Weaaal, no minäpä kerron. En tiiä. Mutta annan sulle erään tyypin nimen, jolle voit soittaa. Se työskentelee verotoimistossa."

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.