Artikkelin sivut

If I can make it there...

"Palasimme hotelliin ja Elvis vetäytyi makuuhuonee­seensa lepäämään ennen show'taan", kertoo Joe Esposito. "Hänellä oli jo nyt tiukka rutiini, jota noudatti. Kello 18 tuotiin päivällinen. Elvis tuli huoneestaan kello 18.15 syömään ja keskustelemaan illan show'staan. Seitsemältä hän palasi makuuhuoneeseensa valmistautumaan. Hän harjasi hampaansa ja kurlasi lämpimällä suolavedellä valmistaakseen kurkkuaan sa­malla kun yksi pojista asetti joitakin asuja hänen vuo­teelleen. Elvis laittoi silmiinsä tippoja ja tuli vessasta pukeutuakseen, minkä jälkeen joko Charlie tai Larry Geller kutsuttiin laittamaan hänen hiuksensa. Se kesti viitisentoista minuuttia. Sitten Elvis kävi korurasiallaan valiten sormukset ja kaulakorut iltaa varten.

Tuol­loin kello olikin jo kahdeksan, showtime. Ilmoitin turvamiehille ja lähdimme areenalle poliisien ja hotellin turvamiesten ympäröiminä. Hotellin työntekijöitä oli käytävillä ja Elvis kätteli heitä mennessämme. Poliisisaattueesta huolimatta Manhattanin sekava liikenne viivästytti meitä ja saavuimme lopulta perille väliajalla kahdeksan minuuttia ennen kuin Elviksen oli määrä olla lavalla. Hämmästykseksemme George Harrison oli meitä vastassa, mutta aikaa oli vain pikaisiin tervehdyksiin."

Yleisö oli saapunut Gardeniin jo hyvissä ajoin ennen kello 20.30 alkanutta show'ta. Tunnelma oli sähköinen niin sisällä kuin ulko­puolellakin. "Kehnon karnivaalin ilmapiiri leijui Seventh Avenuen ympärillä. Jalkakäytävät Madison Square Gardenin ympärillä vilisivät penskoja ja hampaattomia vanhuksia kaupittelemassa Elvis-viirejä, Elvis-julisteita, Elvis-kuvakirjoja. Konserttiin tulijoiden joukossa pyöriskeli hevospoliiseja, jalkapoliiseja ja kaupustelijoita ruskeat paperipussit täynnänsä Elvis-t-paitoja", kirjoitti The New York Timesin Chris Chase. Sisällä markkinameininki jatkui kuuluttajan kertoessa tarjolla olevan julisteita ja valokuvia ja ties mitä krääsää. Ja muisti tietenkin mainita Elviksen neljänteen show'hun sunnuntaina olevan lippuja vielä jäljellä.


Yleisö valuu paikalle 20-tuhatpäiselle areenalle.

Itse viihdyttämisen aloitti The Sweet Inspirations esittämällä mm. kappaleet I'm A Fool For Lovin' You, Baby ja Ain't No Sunshine. Yleisö taputti kohteliaasti, eritoten yhden Sweetseistä mainitessa New Yorkissa olevan parhaan yleisön. "Pimeässä kuunnellessasi Inspirationsia tunsit aistejasi vastaan hyökättävän, virtapiiriesi ylikuormittuvan. Musiikki oli niin kovalla, sanoista ei saanut selvää ja joka puo­lelta valtavaa Gardenia tuli sokaisevia valonvälähdyk­siä (valokuvaajien laukaistessa salamavaloja), jotka se­kottuivat pienempiin ja heikompiin valonsäteisiin pai­kannäyttäjien lampuista ja sikareiden hehkusta."

Al Dvorin esitteli yleisölle koomikko Jackie Kaha­nen. Jackie-paralla ei ollut mahdollisuuttakaan. Hänen vitsinsä eivät purreet lainkaan näihin jenkkeihin, jotka halusivat vain ja ainoastaan Elviksen, ja he antoivat sen kyllä kuulua. Yleisö alkoi rytmissä taputtaa Kaha­nea pois lavalta. "Mikä hätänä? Ettekö kuule?", yritti hän vääntää tilanteen vitsiksi. "Ah, mutta kun me juuri kuulimme; sehän se ongelma olikin", kirjoitti Chris Chase. Kahane yritti kaikin keinoin saada viedyksi settinsä läpi, mutta yleisön vihellysten, buuausten ja "We want Elvis" -huutojen yhä lisääntyessä hän luovutti. "Teitä on 20 000 minua yhtä vastaan, aika huonot jaot. Te voititte", ja ei kun pois. Kahane had left the buil­ding.

Kun Elvis ennen lavalle menoaan kuuli, miten Kahanelle oli käynyt, poltti hän releensä. "Fuck 'em! Just plain fuck 'em! Jos he eivät osaa olla kohteliaita, niin en minä kyllä heille laulakaan." Elvis ravasi hermostuksissaan edestakaisin. Joku haki hädissään Parkerin paikalle, ja tämä yritti parhaansa rauhoittaakseen suojattiaan. Elviksen reaktio johtui varmastikin omasta epävarmuuden tunteesta ja hermoilusta ennen tärkeää keikkaa. Jos kerran Kahane buuattiin lavalta, eikö aivan sama saattaisi koitua hänenkin kohtalokseen?

Kathy Westmoreland muisteli kirjassaan näitä Elviksen pelkoja. "New York on kova kaupunki esiintyjälle. Yleisöt ovat sivistyneitä ja voivat olla julmia. Elvis oli hieman huolissaan Madison Square Garden -keikoistaan. Ei kriitikoista, koska uransa tässä vaiheessa kriitikot eivät olisi voineet aiheuttaa vahinkoa tälle lahjakkuudelle. Mutta newyorkilaiset olivat ylpeitä rock'n'roll -perinnöstään ja siitä, mitä heidän kaupunkinsa oli tehnyt sen eteen, että rock-musiikki tuli hyväksytyksi ympäri maailmaa. Tällaista musiikkia Elvis aina sisällytti ohjelmistoonsa, mutta hänellä oli kuitenkin monipuolinen show; sekoitus rockia, balladeja ja jopa gospelia. Toisin sanoen show, joka pyrki miellyttämään kaikkia. Vai pystyisikö se näin ollen miellyttämään ketään? Rakastaisiko tuo toisinaan julma newyorkilaisyleisö häntä, vai buuaisiko se hänet ulos Gardenista?"


"Kuin prinssi toiselta planeetalta." (Avausshow 9.6.1972)

Kello 21.15 Elvis ilmestyi, materialisoitui, valkoisessa asussaan, joka kiilteli kultakoristeissaan, paidan edusta avoinna paljastaen rintansa. Hartioillaan hänellä oli kultavuorinen viitta. "Hän oli kuin prinssi toiselta planeetalta kapeine silmineen, korkeine poskipäineen ja sileine ruskeine ihoineen, jota hänen 37 vuottaan eivät ole vahingoittaneet", kirjoitti The New York Times. "Ja kun hän ryhtyi hommiin mikkinsä kanssa, oikea kätensä ruoskien ilmaa, vasen jalkansa liikkuen kuin se eläisi omaa elämäänsä, aika pysähtyi ja kaikki salissa olivat jälleen 17-vuotiaita."

Elviksen pelko yleisön vastaanotosta häipyi tasan sillä hetkellä, kun hän ilmestyi näkyviin. Phil Gelormine oli katsomossa odottaen kiihkeästi idolinsa näkemistä. "Yht'äkkiä meteli yltyi korviasärkeväksi ja Garden peittyi pimeyteen Also Sprach Zarathustran matalien, tummien alkutahtien soljuessa syvältä areenan sisuksista. Joku näki vilauksen Elviksestä kiipeämässä lavalle ja alkoi kirkua. Valonheittimien vangitessa hänet, tuon häikäisevän valkoisen ja kultaisen fantasiahahmon, 20.000 henkeä nousi yksissä tuumin ylös tervehtimään kuningastaan." Edelliskiertueesta poiketen Elvis aloitti konserttinsa jälleen That's All Rightilla ja valutti karismaansa haltioituneelle yleisölle noin viidenkymmenen minuutin ajan.

Avausshown kappalelistaus:

Introduction: Also Sprach Zarathustra (Theme from 2001: A Space Odyssey)
That's All Right
Proud Mary
Never Been to Spain
Until It's Time for You to Go
You Don't Have to Say You Love Me
You've Lost That Lovin' Feelin'
Polk Salad Annie
Love Me
All Shook Up
Heartbreak Hotel
Medley: (Let Me Be Your) Teddy Bear/
Don't Be Cruel
Love Me Tender
Blue Suede Shoes
Hound Dog
Bridge Over Troubled Water
Suspicious Minds
Introductions by Elvis 
For the Good Times
American Trilogy
Funny How Time Slips Away
Can't Help Falling in Love
End Theme

I can make it anywhere...

Elvis itse kommentoi avausshow'nsa tuntoja seuraavana päivänä Memphisin The Commercial Appeal -lehden tutulle toimittajalle James Kingsleylle. "Se oli mahtavaa, nautin joka hetkestä. Onneksi yleisökin näytti viihtyvän. Itselläni ainakin oli oikein hauskaa. Aluksi tosin olin hieman hermostunut, mutta muutaman biisin jälkeen kaikki meni hyvin." Elvis oli ollut huojentunut nähdessään ja eritoten kuullessaan yleisön olleen haltioissaan. "Kuulin heidät; aivan kuin olisin itse ollut kaiken sen hälinän keskellä, enkä lavalla ...Olen vain viihdyttäjä, joka yrittää saada yleisönsä onnelliseksi. Olen iloinen, jos siihen pystyn." Tämä oli varmasti miljoonas kerta tuon viikonlopun aikana, kun Elvis totesi oman asemansa: "I'm just an entertainer".

Paul Simon, oli katsomossa yksi viihdytetyistä. "Näin hänet vihdoin Gardenissa. Hän oli hyvässä vedossa ja näytti tosi hyvältä. Oli upea tunne kuulla hänen laulavan Bridge Over Troubled Waterin, vaikka hän vähän ylidramatisoikin sitä. Mutta sellainenhan se kappale toki onkin." Viikonlopun aikana myös muita viihdetaiteilijoita kävi Gardenissa jatkokurssin aiheesta "Miten yleisö hurmataan, villitään ja valloitetaan". Eikä kurssin hinnaksi tullut kuin 5-10 dollaria! Näitä täydennyskoulutukseen tulleita olivat muun muassa Bob Dylan, Bruce Springsteen, Art Garfunkel, Ten Years After -yhtyeen jäsenet sekä George Harrison.

Ziggy Stardust oli Gardenissa yhdessä kaverinsa David Bowien kanssa. Vuosi 1972 oli Bowien läpimurtovuosi Yhdysvalloissa. Levy-yhtiönsä RCA:n virkailijat kutsuivat hänet New Yorkiin Elviksen konserttiin ja jo puoliksi lupasivat tapaamisen kingin kanssa. Bowie oli innoissaan, meikkasi ja muunsi itsensä huolellisesti Ziggyksi, vain saadakseen kuulla, ettei tapaaminen onnistuisikaan. Pettymys oli tietenkin suuri, mutta itse Elviksen show oli lennättänyt Bowien persuuksilleen. Myöhemmin hän kertoi silloin ilmestyksenomaisesti tajunneensa, minkä takia ihmiset hullaantuivat Elvikseen. 

Avauskonsertin jälkeen Elviksen sviittissä kävi iloinen kuhina. Pirskeissä piipahti myös jokunen kuuluisuus onnittelemassa ilmeisen huojentunutta isäntää. New York ei ollutkaan buuannut häntä ulos kaupungista, vaan oli aivan yhtä sekopäisen hullaantunut kuin muutkin maan osat.


Kippis! Hyvin meni! (Avausshow 9.6.1972)

Monitoimimies Billy Stanleyllä oli kädet täynnä tekemistä muiden jo lopetettua työpäivänsä. "Ensimmäisestä illasta lähtien yksi tehtävistäni oli olla baarimikkona Elviksen konserttien jälkeisissä juhlissa. Elvis ei halunnut hotellin omia tarjoilijoita. Vaikka aina tilasikin baarin täyteen tällaisia tapauksia varten, hän ei kuitenkaan halunnut hotellin henkilökuntaa tarjoilemaan. Luullakseni hän ei vain halunnut ulkopuolisia yksityistiloihinsa. Minä sen sijaan rakastin hommaa. Jaellessani auliisti gin and toniceja, rommikolia, kaljaa ja viinejä (sekä tietenkin Elviksen Mountain Valley -lähdevettä) tapasin ja keskustelin monien ihmisten kanssa. Muistaisin Gregory Peckin, Art Garfunkelin ja George Hamiltonin olleen paikalla tuona iltana. John Lennonin kerrottiin olleen konsertissa, mutta hän ei koskaan saapunut bileisiin. George Harrison kyllä tuli."

Joe Esposito kertoo kirjassaan, miten "sen illan konsertin jälkeisissä keskusteluissa Elvis oli suu messingillä. Se oli varma merkki siitä, että hän oli pitänyt show'sta. Jos näin ei olisi ollut, hän olisi ollut keskittynyt ja vakava. Tuo show oli yksi niitä harvoja, josta Elviksellä ei ollut valittamista. Hän oli niin kiihdyksissä, ettei saanut nukutuksi. Bändin jäsenet ja laulajat istuskelivat hänen kanssaan aamukuuteen jutellen ja lauleskellen muun muassa kappaleita Bosom of Abraham, Lead Me, Guide Me ja How Great Thou Art Elviksen soittaessa pianoa.

Hän vetäytyi levolle noin seitsemältä aamulla. Koputin hänen oveensa yhdeltätoista; meillä oli matinea kello 14. Aamiainen kuumine kahvineen oli odottamassa, televisio oli päällä ja haltioituneita arvosteluja täynnänsä olevat sanomalehdet kasassa kahvipöydällä. Jos arvostelut eivät olisi olleet vähääkään niin innostuneita, eivät lehdetkään olisi olleet tuolla pöydällä."

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.