Artikkelin sivut

Elvis palasi armeijan leivistä Saksasta maaliskuussa 1960. Vasta seuraavana vuonna hän konsertoi ensimmäistä kertaa uudella vuosikymmenellä. Kaksi konserttia pidettiin Elviksen kotikaupungissa Memphisissä, joiden jälkimainingeissa rantauduttiin Havaijille. Siellä Elvis osallistuisi uransa siihen asti suurimpaan ja julkisuusarvoltaan näkyvimpään hyväntekeväisyystempaukseen.

Historian siivet havisivat siinäkin suhteessa, että olisi ensimmäinen kerta, kun yksittäinen viihdetaiteilija ja varsinkin rock'n'roll -artisti konsertoisi hyvän asian puolesta näin mittavassa ja kansallisesti merkittävässä tapahtumassa.

Konsertti oli Elviksen viimeinen yli kahdeksaan vuoteen. Jatkossa hän esiintyisi vain Hollywood-kameroiden edessä. Seuraavan kerran hänet nähtäisiin konsertoimassa vasta heinä-elokuussa 1969, Las Vegasissa.


Pearl Harborin satamassa seisonut sotalaiva U.S.S. Arizona ottaa osumaa, joulukuun 7. päivä 1941.

Pearl Harbor, joka sijaitsee Oahun saarella lähellä Havaijin pääkaupunkia Honolulua, toimi yhtenä toisen maailmansodan merkittävimmistä taistelunäyttämöistä. Paikassa sijaitsi Yhdysvaltojen laivasto- ja lentotukikohta, jonne japanilaiset hyökkäsivät täydellä voimalla joulukuun seitsemännen päivän aamuna vuonna 1941.

Amerikkalaiset, jotka eivät olleet varautuneet japanilaisten yllätysvierailuun kärsivät raskaita tappioita: yli 2400 ihmistä menetti henkensä, joista noin seitsemänkymmentä oli siviilejä, yli tuhat ihmistä haavoittui, satoja lentokoneita ja useita laivoja tuhoutui. Lähes puolet hyökkäyksen uhreista sai surmansa taistelulaiva U.S.S. Arizonalla, joka osuman saatuaan vajosi sataman pohjaan, vieden mukanaan 1177 upseeria ja miehistön jäsentä.

Myös taistelulaiva Oklahomalla menehtyi 400 henkeä, mutta U.S.S. Arizona oli se, josta tuli koko surullisuudenkuuluisan tapahtuman symboli. William Manchester kirjoittaa kirjassaan Goodbye, darkness seuraavasti: ”Amerikkalaisten iskulauseeksi muodostui: ’Remember Pearl Harbor’, mistä syntyi myös maan tunnetuin sotalaulu. Mutta sen suuren aluksen menetys oli se, mikä piinasi sotilaitten mieliä.

Kuusi kuukautta myöhemmin, kun laivaston luutnantti Wilmer E. Gallaher käänsi uljaan syöksypommittajansa nokan kohti japanilaista taisteluiva Akagia, palasi hänen mieleensä välähdyksenomaisesti Pearl Harborin valtaisa tulimyrsky, jota hän oli ollut todistamassa. Samalla kun Akagi räjähti, huusi hän riemuissaan: ’Arizona, I remember you!’”

Natsi-Saksan kanssa liittoutuneiden japanilaisten hyökkäyksen tarkoituksena oli yrittää estää amerikkalaisten osallistuminen sotaan, ja vallata puoli maapalloa, mutta itse asiassa he vain onnistuivat herättämään nukkuvan jättiläisen. Yhdysvallat julisti sodan Japania ja Saksaa vastaan.

Neljä vuotta myöhemmin joutuivat japanilaiset maksamaan Pearl Harborin tapahtumista kovan hinnan. Kuten hyvin tiedämme, päättyi toinen maailmansota historian julmimpaan kostotoimenpiteeseen: amerikkalaiset surmasivat satojatuhansia siviilejä pudottomalla atomipommin sekä Hiroshiman että Nagasakin kaupunkiin.

Vaikka U.S.S. Arizona ei ehtinyt toisessa maailmansodassa ampua laukaustakaan, ei sen merkitystä ja arvoa amerikkalaisten taistelumielialan kohottajana voitu aliarvioida. Sen lisäksi aluksesta oli tullut joukkohauta yli tuhannelle sotilaalle, ja tämän ymmärsivät myös amerikkalaiset. Kun muutama vuosi sodan päättymisestä oli kulunut, alkoivat tietyt tahot suunnitella alueelle muistomerkkiä.

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.