Johdanto ja kuvatekstit Pasi Välimäki

Maalis-huhtikuussa 1964 Elvis filmasi kuudettatoista elokuvaansa Roustabout (Huoleton kulkuri), Hidden Valley'ssa, Kaliforniassa. Weekend-lehden toimittaja oli kutsuttu paikalle haastattelemaan näyttelijää. Elvis antoi 1960-luvun puolessa välissä harvoin haastatteluja, joten tilaisuus oli toimittajalle herkullinen. Hän saikin suojattua yksityiselämää viettävästä tähdestä irti joitakin mielenkiintoisia lausuntoja, vaikkakin rivien välistä on luettavissa enemmän kuin itse riveiltä. Selkeästi Hollywood-ura oli jo alkanut tuntua enemmän leipätyöltä kuin haasteita tarjoavalta ja jännittävältä elokuvanäyttelijän glamour-elämältä: "Ainoa asia, jota odotan Hollywoodissa ollessani. Kotimatkaani".

Haastattelu paljastaa myös artistin sokean lapsenuskon ja luottamuksen manageriinsa: "Everstille olen jättänyt urani ohjaamisen ja luotan häneen, koska hän osaa ammattinsa." Tuo usko osoittautui lopulta hyvin kohtalokkaaksi. Esille nousee myös juuri kyseisenä vuonna Yhdysvaltojen valloituksen tehnyt The Beatles -yhtye, jonka tiimoilta haastattelija yrittää saada kohteestaan ulos enemmänkin mielipiteitä, mutta Elvis vastailee kysymyksiin poliittisen korrektisti: "Olen pahoillani, mutta minun on oltava diplomaattinen, ja sanon sen rehellisesti." Myös naisasioita sivutaan ja erityisesti nuorta morsmaikkua Priscillaa, jonka suhteen Elvis on vastauksissaan vähintäänkin yhtä varovainen.

Elviksellä silti vielä tuntuu olevan positiivisen toiveikas asenne elokuvauraansa kohtaan, mikä sinällään on surullista, sillä parempaan suuntaan sen suhteen ei todellakaan oltu menossa. Haastattelussa mainitaan myös "mystinen" Potomac. Kyseessä oli hyväntekeväisyystapahtuma, joka oli Eversti Parkerin junailema julkisuustempaus, jossa Elviksen nimissä lahjoitettiin presidentti Franklin Rooseveltin entinen jahti (Potomac) St. Juden lastensairaalalle. Poikkeuksellisesti Elvis astui kameroiden eteen Hollywood-muurinsa suojista, ja sisäpiiritietojen mukaan vielä varsin vastentahtoisesti (asiasta enemmän jutun vierestä löytyvistä linkeistä). 

Haastattelu julkaistiin alun perin englantilaisessa Weekend-lehdessä (10.6.1964), otsikolla My Fast Life – By Elvis. Elokuva-Aitta-lehti liikkui ajan hermolla ja tarjoili haastattelun lukijoilleen tuoreeltaan numerossa 9/1964. Kyseinen juttu löytyy alapuolelta sekä kuvina että kirjoitetussa muodossa. Haastattelun tehneestä toimittajasta liikkuu kahdenlaista tietoa. Englanninkielisissä lähteissä hän on Walter Rainbird, kun taas Elokuva-Aitta -lehdessä mainitaan nimi Henry Gris. Jälkimmäisestä löytyy netistä enemmän tietoa kuin ensin mainitusta. Henry Gris todellakin oli myöhemmällä urallaan Hollywood-tähtien luottohaastattelija, mutta asia jää toistaiseksi ilmaan leijumaan.

 

Elvis kertoo itsestään

Tämä on paljastavampi ja avomielisempi haastattelu kuin mitä Elvis Presley on koskaan aikaisemmin antanut kenellekään. Hän todella kertoo paljon itsestään Henry Grisille, lehtimiehelle, johon elokuvatähdet luottavat. Jokainen sana tässä haastattelussa on totta. Kuva on Elviksen uusimmasta elokuvasta ”The Roustabouts”, jossa vastanäyttelijättärenä on vanha tuttu Barbara Stanwyck.

Puolihämärässä elokuvastudiossa miehet ovat juuri pystyttämässä seuraavan kohtauksen kulisseja. Näyttämönä ovat karnevaalit pienessä amerikkalaisessa kaupungissa koristeineen, amputelttoineen ja karamelleineen ja kadulla on tyhjiä paperipusseja, vanhoja sanomalehtiä, paperimukeja ja muuta sellaista.

Tuolilla istuu nuori mies, joka on pukeutunut sinisiin farmarihousuihin, siniseen paitaan ja lyhyeen siniseen takkiin sekä mustiin kenkiin. Hänen kasvonsa on huolellisesti tehty vaaleanruskeiksi. Väri sopii hienosti hänen hyvin, hyvin sinisiin silmiinsä.

Poika nimeltä Elvis Presley istuu tuolilla eikä hän välitä ympärillään tapahtuvasta touhusta. Astumme nyt Elvis Presleyn maailmaan, 29-vuotiaan Presleyn, Memphisin ulkopuolella sijaitsevan ”Graceland”-tilan ja Hollywoodissa olevan Bel-Air-huvilan omistajan maailmaan. Tämän keskustelun Elvis Presleyn kanssa järjesti ja hyväksyi hänen taitava impressaarionsa, eversti Parker, ja se sujui tähän tapaan:


Sinisävyinen Elvis ojentamassa jotain punaista ja makeaa, elokuvassa Roustabout.

Gris: Sinulla ei ole kiirettä juuri nyt. Saanko liittyä seuraan?

Elvis (hyvin kohteliaana): Minulle kerrottiin, että tulette. Tässä, ottakaa tuoli. (Hän nousee ylös tuoliltaan, hakee toisen ja asettaa sen omansa viereen.) Toivon, ettei valo häiritse silmiänne?

Gris: Ei lainkaan.

Elvis: Niin, esiinnyn nyt karnevaalielokuvassa, kuten näette. Eversti on teknillinen neuvonantajamme. Siitä tulee hyvä kuva.

Gris: Uskon niin. Tuottaja Mr. Wallis tietää, mitä tekee, eikö totta?

Elvis (vakavasti): Kyllä. Eversti ja minä luotamme häneen suuresti. On luotettava ihmisiin, jos haluaa päästä eteenpäin maailmassa.

Gris: Totta. Mutta sanoisitko, että olet pitänyt kaikista kuudestatoista elokuvastasi yhtä paljon?

Elvis: Ei, sitä en sanoisi. Joitakin en koskaan olisi halunnut tehdä. Mutta eversti sanoo, että jokainen on tuottanut rahaa, ja se on todiste, eikö olekin?


Elvis ja tuottaja Hal Wallis, Roustabout-elokuvan kuvaustauolla.

Gris: Elokuvasi ovat muuttuneet paljon sitten filmin ”Rakasta minua hellästi”?

Elvis (virnistäen): Ovat ja eivät ole, riippuen siitä, kuka puhuu. Ihmiset ovat sanoneet, että olen aina sama Elvis Presley näissä elokuvissa, ja ehkä he ovat oikeassa, mutta minusta tuntuu, ettei minun pitäisi muuttua liian nopeasti. Tiedän kypsyväni koko ajan ja oppivani joka elokuvasta, mutta on vielä pitkä matka siihen, että lopettaisin laulamisen filmeissäni ja tulisin draamanäyttelijäksi. Luulen, että jonakin päivänä teen sen. Mutta ei vielä pitkään aikaan. Haluan edistyä hitaasti. Ja pidän työstäni. Paitsi tuosta viimeisestä.

Gris: Mitä siinä tapahtui? Tarkoitat filmiä ”Kissin' cousins”? 

Elvis (hymyillen itsetietoisesti): He antoivat minulle kaksoisroolin. Ja minun käskettiin pitää vaaleata peruukkia. Panin sen päähäni ja olin niin typerän näköinen, etten uskaltanut tulla ulos näyttämölle. Pysyin pukuhuoneessani parin tunnin ajan ja murjotin. Kuinka vihasinkaan sitä peruukkia.

Gris: Mutta se meni ohi. Olet esiintynyt yleisölle hyvin vähän viime vuosina. Miksi olet piiloutunut maailmalta, Elvis?

Elvis (päätään pudistaen): En ole piiloutunut. Mutta meidän ohjelmassamme on kolme elokuvaa vuodessa, ja kun sitä ajattelee, se on suuri määrä. Siihen ei mahdu paljon väliaikoja.


Yksi blondeista. Elvis, Jodie Tatumin roolissa, vihatun peruukin kera, elokuvassa Kissin' Cousins.

Gris: Mitä teet, kun elokuva on valmis?

Elvis: Lähden kotiin Memphisiin. Ja vietän elämäni viisi onnellisinta päivää.

Gris: Mitä tarkoitat?

Elvis: Well, tarkoitan itse asiassa viittä yötä jokaisen elokuvan jälkeen. Se on minun suuri seikkailuni. Se on ainoa asia, jota odotan Hollywoodissa ollessani. Kotimatkaani. Ja nykyään se on eräänlainen traditio. Lopetamme elokuvan, lastaamme tavarat ja lähdemme. Ja minä annan merkin: ”Pakkaamaan, miehet.” Tarkoitan kavereitani. Meitä on kaikkiaan kuusi. Luulisin, että olette tavannut heidät kaikki.

Gris: Olen tavannut Billy-serkun ja Joe Espositon, taloudenhoitajasi ja pitkän Allan Fortasin, kuljetusmiehesi ja Jim Kingsleyn ja Richard Davisin.

Elvis: Well, teemme kaikki omat työmme. Täältä Memphisiin on 3000 kilometriä ja nykyään tunnemme joka mutkan, joka sillan, joka nyppylän tuolla tiellä.

Gris: Mikä tie se on?

Elvis (virnistäen): Valtatie 66. Niinkuin televisiossa. Pojat tietävät aina kaiken yksityiskohdittain. Missä otamme bensiiniä ja missä syömme ja missä olemme yötä. Varaukset tehdään hyvissä ajoin.

Gris: Etkö sanonut, että matkustatte öisin?

Elvis: Niin teemmekin. Matkustamme öisin ja nukumme kaikki päivät. Lähdemme kahdeksan maissa illalla ja pysähdymme aamunkoitteessa. Heti kun aurinko nousee. Ja se on hauskempaa kuin mikään muu mitä tiedän. Ajamme kahdella autolla, Dodge Mobile edessä ja Chrysler-farmari takana. Minä ajan Dodgea. Ohjaan itse jokaisen sentin Hollywoodista Memphisiin. Ja suurimman osan ajasta laulamme täyttä kurkkua. Olemme joukko onnenpoikia matkalla kotiin.

Gris: Onko koskaan tapahtunut mitään?

Elvis: Kerran edessämme oli toinen auto, ja yhtäkkiä näimme lapsen tipahtavan ulos ikkunasta. Pysähdyimme auttamaan. Löysimme lapsen pellolta tien vierestä loukkaantuneena, mutta melko hyvässä kunnossa, ja annoimme ensiavun. Meillä on aina mukana ensiaputarvikkeet. Ajoimme heidät kaikki sairaalaan ja varmistauduimme, että kaikki oli all right, ennenkuin jatkoimme matkaa.

Gris: Eikö ole ollut muita seikkailuja?

Elvis: Ei.


Tuimana Roustabout-elokuvan kuvaustauolla.

Gris: Miksi ajatte kahdella autolla?

Elvis: Koska meillä on täysi kuorma tavaraa. Matkamuistot mukaanluettuina. Otamme aina matkamuistoja mukaamme kotiin. Ja sama juttu on, kun lähdemme Memphisistä Hollywoodiin.

Gris: Uskon, ettei tunnelma ole sama?

Elvis: Ei olekaan. Olen hermostunut ja huolestunut. Ja ajattelen kaikkea sitä, mitä minun on tehtävä, lauluja ja näyttelemistä.

Gris: Henkistä harjoittelua?

Elvis: Niin sitä ehkä kutsutaan. En suhtaudu kevyesti noihin asioihin. En siirrä vastuuta kenellekään. Valitsen lauluni, enkä ryhdy sellaiseen, jossa sydämeni ei ole mukana. Sen jälkeen alkaa filmaus. Syön erikoisia terveysruokia työskennellesäni pitääkseni itseni vahvana, koska en ole nälkäinen ja alussa tunnen aina nipistyksiä vatsassani ensimmäiset nelisen päivää. Kunnes totun siihen. Mutta olen tosi onnellinen, kun kaikki on ohi. Ensimmäisen yön nukun kuin lapsi.

Gris: Ja menette juhlimaan?

Elvis (lempeästi): Ei, sitä emme tee. Mutta pojat ovat tosi innokkaita kuulemaan pakkauskäskyni.

Gris: Otaksun, että tuo kaikki on syynä siihen, ettei sinusta koskaan kuule mitään elokuvien väliajoilla. Sinä lepäät. Eikä ole aikaa mihinkään muuhun. Vaikka huomaisit, että halusi pysyä poissa yleisön edestä maksaisi sinulle osan suosiostasi?

Elvis (moittivasti): En sanoisi niin. Mutta eversti sanoo, etten voi mennä johonkin maahan loukkaamatta toisen maan asukkaita, ja luulen hänen olevan oikeassa. Vie paljon aikaa valmistautua henkilökohtaiseen esiintymiskierrokseen, ja sitten aina joku tulee onnettomaksi. Mutta elokuvien laita on toinen. Ne menevät kaikkialle. Ettekö kuitenkin ajattele, että voisin mennä esimerkiksi Englantiin ja esiintyä siellä pari kertaa? Olen ajatellut sitä pitkän aikaa, ja lähtöni on yhtä lähellä kuin pari vuotta sitten. Mutta mitä voin tehdä?

Gris: Saat kaiken kuulostamaan niin vaikealta, Elvis, mutta onko se sitä todella? Olen varma, etteivät saksalaiset välittäisi, vaikka tänä vuonna kävisit vain Englannissa.

Elvis: Eversti ei katso asiaa noin. Ja luotan everstiin. Tiedän, että hän järjestää asian ennemmin tai myöhemmin.


"Kuvaus - kamera - käy!" Roustabout-elokuvan filmaukset in action.

Gris: Sillä aikaa Beatlesit ovat lyöneet itsensä läpi. Ihmiset ovat sanoneet, että sinusta ja sinun poissaolostasi riippuu heidän nousunsa ja uskomaton menestyksensä.

Elvis (vilkaisten syrjäsilmällä ovelasti hymyillen): Siitä en tiedä mitään. Mitä Beatleseihin tulee, heidän hyväkseen on vaa'assa paljon muuta. He ovat esiintyneet kolmessa Ed Sullivan -showssa tässä maassa ja katsoin niistä jok'ikisen.

Gris: Tarkoitatko, että istuit tv:n vieressä jokaisen kolmen shown ajan vain nähdäksesi Beatlesit?

Elvis: Kyllä.

Gris: Miksi?

Elvis: Sanokaamme sitä vaikka uteliaisuudeksi.

Gris: Mitä ajattelet heistä. Voisin lisätä, että mies, joka löysi sinut, Hal Wallis, ei pidä heitä juuri minään.

Elvis (varovaisesti): Ette voi pyytää minua sanomaan, mitä todella pidän heistä. Minusta se ei olisi reilua toisille esiintyjille. Minä itse olen onnen suosikki. En ole koskaan unohtanut sitä. Ansaitsinko sitä kiintymystä, jota ihmiset osoittivat minulle, kun aloitin? Rakastin työtäni, ja olisin halunnut laulaa heille ilmaiseksi niin kauan kuin yksikin ihminen maailmassa olisi halunnut kuunnella minua. Sanoisin, että Beatlesit ovat saaneet kaikkea suuressa määrin ja että heille on annettu luottamuslause. Olen pahoillani, mutta minun on oltava diplomaattinen, ja sanon sen rehellisesti.

Gris: Niin teet. Et kuulosta kateelliselta, Elvis, mutta kun katselit heitä ja teini-ikäisten huutoa ja melua ja pyörtyilyä ja vajoamista hypnoottiseen transsiin, sen on täytynyt tuoda mieleesi omia muistojasi kahdeksan ja seitsemän ja kuuden vuoden takaa. Eikö se ollut enemmän tai vähemmän samaa?

Elvis: Enemmän tai vähemmän. (Hän hymyilee, miltei hyväntahtoisesti. Sitten, pienen tauon jälkeen): Mutta antakaa minun lisätä. Toivon heille paljon onnea.

Gris: He eivät huolestuta sinua?

Elvis: Eivät tietenkään. He ovat esiintyjiä, kuten minäkin, ja uskon heidän olevan yhtä omistautuneita työlleen kuten muutkin. Mikä loppujen lopuksi on ainoa, joka jotakin merkitsee.


Potomac-laivan lahjoitustilaisuudessa Long Beachilla, Kaliforniassa, ystävänpäivänä 14.2.1964, tutkailemassa päivän kuuminta puheenaihetta: The Beatlesia.

Gris: Väitätkö, että raha, jota ansaitset, ei ole sinulle tärkeä?

Elvis: En väitä mitään. Eniten olen kiitollinen onnestani. Raha palvelee hyvää tarkoitusta. Mutta minulla on hyvin yksinkertainen maku, enkä tarvitse rahaa itselleni. Hetken ajan olin kuin lapsi, jolla on hieno leikkikalu, mutta se ei koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan päämääräni.

Gris: Et ole huonoa ainesta, Elvis, tiedätkö sen?

Elvis: (hymyillen itsetietoisesti): Well, enpä tiedä. Minulla on pitkä tie edessäni. Mutta jos saan sanoa, luulen, että te itse olette hyvin säälivä ihminen.

Gris: (hieman hämmentyneenä): Miksi niin sanot?

Elvis (vakavasti): Näen sen silmistänne. Tutkin ihmisten silmiä. Ja olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat koettaneet opastaa, neuvoa, petkuttaa tai puijata minua, valehdella minulle tai pitää minusta. Olen oppinut tuntemaan, mitä he ovat. En aina ole oikeassa, mutta olen tullut melkoiseksi ihmisluonteen tuntijaksi.

Gris: Tämä tuo meidät hyvin tärkeään asiaan, Elvis. Sanoit, että tapasi ovat yksinkertaiset, ja uskon sinua. Itse asiassa elämäntapasi on muuttunut hyvin vähän kahdeksan viime vuoden aikana, vaikka onnesi on moninkertaistunut, Luoja tietää kuinka monta kertaa. Sinä ja sinun joukkosi kulkevat Hollywoodin ja Memphisin väliä ja Nashvilleen, jossa levytät ja Las Vegasiin, jossa koetat pelionneasi. Et ole mikään lukijatyyppi, etkä tiedä ”Potomacin” omistajasta niin paljon kuin sinun ikäisesi sivistyneen nuoren amerikkalaisen odotetaan tietävän, mutta kukaan ei mielessään laske sitä sinulle miinukseksi. Olet tuottanut mittaamattomasti iloa ja onnea ihmisille elokuvillasi ja noin 300 levylläsi, ja niin olet tehnyt enemmän kuin oman osasi. Hyvin vähän on kuitenkin paljastettu yksityiselämästäsi, ja sukellan nyt siihen. Toivon, että tulet olemaan yhtä suorapuheinen näistä kysymyksistä kuin tähänkin asti..

Elvis: Yritän. Olette oikeassa, en keskustele siitä tavallisesti, koska on asioita, jotka haluaa pitää ominaan, mutta koetan. Tarkoitatteko tyttöjä?

Gris: Tarkoitan. Huomaan, että olet normaalivaistoinen nuori mies, ja kieltäydyn uskomasta, että vietät aikaasi kavereitten kanssa ja vain joskus viet tyttöjä ulos ja päätät illan ujolla suudelmalla ulko-ovella.

Elvis (huvittunut välke silmissään): Tunnustan teille jotakin. Mutta menemättä yksityiskohtiin. Sanokaamme, että olen elänyt melko kiihkeän elämän ja että olen yhtä normaali kuin kuka hyvänsä. Ero minun ja toisten välillä on, etten halua puhua siitä julkisesti. Olen ollut rakastunut, mutta ei ole totta, että olisin salaisesti naimisissa tai kihloissa. Minulla ei ole vakituista seuralaista, ja siitä saatte sanani.

Gris: Viittaat varmaan Priscilla Beaulieuhun, jonka ihmiset väittävät olevan salainen morsiamesi. Hän ei siis ole?

Elvis (vakavasti): Hän ei ole. Priscilla on hieno tyttö. Hän on kaunis tyttö. Tapasin hänet Saksassa ollessani armeijassa. Hänen isänsä, ilmavoimien kapteeni, on palveluksessa siellä. Pidin Priscillasta hyvin paljon ja hän piti minusta, ja meillä oli hauskaa yhdessä. Minun isäni oli mukana Saksassa, ja hän tarjosi Priscillalle asuntoa, jos tämä haluaisi tulla käymään Valloissa.


Harvinainen tapaus: Priscilla on käymässä leffan kuvauksissa, lokakuussa 1963, Kissin' Cousins -rainan filmausten aikoihin. Elviksen oikealla puolella Eversti Parker ja tuottaja Sam Katzman.

Gris: Kun tapasit hänet, hän kävi yhä koulua, mutta oli hyvin kypsä ikäisekseen. Kun lähdit kotiin, kirjoittelit hänelle. Et saanut häntä mielestäsi. Voisiko sanoa niin?

Elvis (huvittuneesti): Luulisin niin. Hän on hieno tyttö.

Gris: Isäsi kutsusta Priscilla viime keväänä tuli Memphisiin asumaan isäsi ja äitipuolesi kanssa. Silloin hän oli 18-vuotias.

Elvis: Se on totta. Hänen oli käytävä koulunsa loppuun ja hänelle oli hyvä tehdä se Valloissa.

Gris: Mutta hän on lopettanut koulun nyt?

Elvis: On. Hän ottaa nyt tanssitunteja ja rakastaa niitä.

Gris: Ja se merkitsee, ettei hän mene takaisin perheensä luokse?

Elvis: Ei. Ei toistaiseksi.

Gris: Ja kaikki tämä on saanut ihmiset puhumaan hänestä ja sinusta. Kaikenlaista. Uskotko sen?

Elvis (päätään pudistaen): Uskon. Tiedän, mitä ihmiset sanovat. Tiesin jo, ennenkuin Priscilla tuli luoksemme. Tiesimme odottaa sitä.

Gris: Eikö tuo sitten merkitse, että olet vakavasti kiintynyt tuohon tyttöön?

Elvis (katsoen poispäin. Hän etsii sanoja): Priscilla on hieno tyttö. Pidän hänestä kovin, kovin paljon. Ei koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Kaikki, mitä voin sanoa, on, etten ole salaisesti naimisissa enkä kihloissa.

Gris: Oletko koskaan ollut salakihloissa?

Elvis: (varmasti): En ole.

Gris: Ann-Margretin mukaan te olitte kihloissa. Eikö sekään ole sitten totta?

Elvis: Englannin lehdet väittivät hänen sanoneen niin, mutta hän ei ole sanonut sitä. Kun hän tuli takaisin, hän kertoi, miten se tapahtui. He kysyivät häneltä, oliko totta, että hän rakasti minua. Well, hän rakasti minua ja hän ei valehdellut. Siten se tapahtui. Mutta mitään muuta hän ei sanonut.

Gris: Ja hän kertoi sinulle kaiken tuon?

Elvis: Kertoi. Koska hän tunsi olevansa minulle selityksen velkaa. Hän on rehellinen tyttö, ja kunnioitan häntä suuresti.

Gris: Merkitseekö tuo, että kaikki on lopussa välillänne?

Elvis: En tiedä, mitä tarkoitatte. En ole nähnyt häntä vähään aikaan, mutta se johtuu siitä, että hän työskentelee elokuvassa. Mutta siinä kaikki. Pidän hänestä hyvin paljon. Luulen kertoneeni teille nyt enemmän yksityiselämästäni kuin kenellekään muulle. Voitteko odottaa enää enempää?

Gris: Kunnioitan suoruuttasi ja vakavuuttasi.


Hääpari Ann-Margret ja Elvis, mutta vain elokuvassa. Viva Las Vegas (1964).

Elvis: Pääasia, jota haluan korostaa on, etten ole valmis avioliittoon. Tarkoitan sitä todella. Sen aika ei ole vielä tullut. Tunnen sen selvästi. Ihmiset eivät tietenkään sitä usko, mutta se on syvä vakaumukseni. On paljon asioita, jotka haluan tehdä ensin, ja se kestää kauan. En voi määritellä sitä aikaa. Toistaiseksi aion elää niin kuin nytkin, ja vakuutan, ettei tule tapahtumaan mitään suuria muutoksia. Pidän nykyisestä elämäntavastani, eikä maailmassa ole mitään syytä muuttaa sitä. Uskon kypsyneeni viime aikoina, mutta en halua kiirehtiä asioita.

Tulen vanhemmaksi samaa vauhtia, ja se on hidas vauhti, mutta pidän siitä. Sen näkee heijastuvan elokuvistani. Minulla on enemmän sanottavaa niissä, koska osaan sanoa enemmän, ja vuorosanat ovat kypsempiä, koska minä olen valmiimpi niihin. Se on minun vauhtini, sekä elokuvissa että elämässäni. Saan paljon neuvoja ihmisiltä, jotka sanovat, että minun on nopeutettava asioita, että minun on tehtävä sitä ja tehtävä tätä, mutta en kuuntele heitä. Everstille olen jättänyt urani ohjaamisen ja luotan häneen, koska hän osaa ammattinsa. Me tulemme hyvin toimeen keskenämme, mutta minä teen omat päätökseni. Niihin kuuluvat kaikki, laulujen valitsemiset uuteen elokuvaani, uuden levytyksen tekeminen, ”Potomacin” ostaminen, rakastuminen.

Gris: Everstille jää silti suuri vastuu, eikö totta?

Elvis: (hymyillen): Takuulla.

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.