Tribuutit / 606 katsojaa

Kanadalais-yhdysvaltalainen, Yhdysvalloissa asuva muusikko ja myös elokuvantekijä Neil Young on mies, joka on kulkenut pitkällä urallaan omia polkujaan. Kuten Elviskin, Young on monen eri musiikkityylisuunnan taitaja aina folkista ja kantrista raskaaseen rockiin, rockabillyyn ja electronicaan. Hän on kiistatta yksi populaarimusiikin suurista vaikuttajista ja legendoista. Young on valittu Rock and Roll Hall of Fameen sekä Hollywood Walk of Fameen.

Les Inrockuptibles -lehden, heinäkuun 1997 numeron haastattelussa Neil Young asetti arvot kohdalleen Elvis-fanituksen suhteen:

"Silloinkin kun olen ollut jonkun artistin fani, olen ollut vain 'kiinnostunut'. En ole ollut koskaan niin innoissani, että olisin lukenut hänestä kaiken. Muistan kun olin teini-ikäinen, keräsin rock-tähdistä purkkakuvia, jotka sisälsivät pienen infon. Muistan erityisesti Elvis Presley -sarjan, kuten 'Elvis, miksi sinulla on pulisongit? – Koska tykkään pulisongeista.' Minun kiinnostukseni Elviksestä ei ulottunut tuon pidemmälle. Diggasin hänen levyjään, hänen musiikkiaan, mutta en välittänyt hittojakaan hänen salaisuuksistaan tai hänen harmaista alueistaan. Jotkut ihmiset tietävät kaiken sankareistaan, sen vähemmän tärkeän – kaiketi se on tapa elää rinnakkaiselämää."

Elvikselle tehty kunnianosoitus He Was The King on Neil Youngin albumilta Prairie Wind (2005). Young esittää albumin kappaleet konsertissa Jonathan Demmen dokumenttielokuvassa Heart of Gold (2006). Keikka on kuvattu Ryman Auditoriumissa, Nashvillessa (18.–19.8.2005). Samassa paikassa, jossa konservatiivinen kantriyleisö ei vuonna 1954 lämmennyt nuorelle Hillbilly Cat'ille, ja Elvistä suositeltiin pitämään päivätyönsä ja palaamaan kuorma-autokuskin ammattiin.

He Was The King ei päässyt varsinaiseen elokuvaan, mutta se löytyy bonuksena elokuvan dvd-julkaisulta. YouTuben Robbo Elvis Videos on kyhännyt esityksestä hienon videon, johon on jälkikäteen lisätty Elvis-materiaalia.

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.