Valitut palat / 328 katsojaa

Syyskuussa 2020 menehtyneen laulaja-lauluntekijä Mac Davisin varmasti vahvin klassikko, jonka hän kirjoitti, on In The Ghetto. Elvis levytti kappaleen American Sound Studio'lla, Memphisissä, tammikuussa 1969.

Sinkku nousi Yhdysvalloissa sijalle 3, ollen siten Elvikselle ensimmäinen top ten -hitti moneen vuoteen. Briteissä se saavutti listasijan 2. Kappale oli myös kansainvälinen menestys ja merkkasi Elviksen uutta paluuta uudenlaisen musiikin ryydittämänä.

Elvis otti kappaleen myös live-settiinsä. Itsekin getossa lapsuutensa elänyt, maailman kuuluisin viihdetaiteilija esittämässä laulua Las Vegasin loisteessa paistatteville raharikkaille, se on... puhdasta Elvistä.

Mac Davis on haastattelussa kertonut kappaleen synnystä seuraavaa:

"Olin jo vuosia yrittänyt kirjoittaa aiheesta lalulun. Kasvoin pienen pojan kanssa, joka asui getossa, Lubbockissa, Texasissa. Se ei ollut sitä, mitä nyttemmin yleisesti kutsutaan getoksi, mutta ongelmat olivat samoja, jopa pahempia. Se oli likaisten katujen getto.

Se oli osa kaupunkia, enkä koskaan ymmärtänyt, miksi pienen kaverini piti asua siellä ja minä asuin siellä, missä asuin. Hänen isänsä teki rakennustöitä oman isäni kanssa, ja niin tämä pieni poika, nimeltään Al Smith, oli tavallaan samaa perhettä.

Halusin aina kirjoittaa siitä kappaleen, ja itse asiassa sana "getto" ei edes noussut esille vasta kuin kuusikymmentäluvun loppupuolella, paitsi silloin kun viitattiin juutalaisiin gettoihin Puolassa ja niissä yhteyksissä. Ja olin aina halunnut kirjoittaa kappaleen nimeltä The Vicious Circle (Noidankehä). Tiedäthän, lapset syntyvät siellä, he kasvavat siellä, kuolevat siellä ja toiset lapset syntyvät korvaamaan heidät, ja yhtenä päivänä aloin vain ajatella gettoa kappaleen otsikkona.

Samana päivänä ystäväni nimeltä Freddy Weller soitti minulle kuvion kitaralla, ja funtsin, että se on siinä. Otin sen mukaan kotiin, ja kirjoitin kappaleen samana iltana. Sillä lailla se periaatteessa syntyi."

In The Ghetto | Las Vegas, International Hotel | 13.8.1970 (Dinner Show)

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.