Valitut palat / 238 katsojaa

Elviksen vuoden 1957 jouluklassikko kynäiltiin juutalaiskaksikon Leiber/Stoller -taholta niin nopeasti, että se pisti artistin managerin, Eversti Parkerinkin ihmettelemään sikari suussaan: "Mikä pojilla kesti noin kauan?" Johon lauluntekijät nokkelina kavereina vastasivat: "Writers block (valkoisen paperin kammo)". Parkerin ilme ei värähtänytkään. Lauluntekijät hälytettiin paikalle Elvis-sessiohin, nolla deadlinella. Elviksen joululevylle tarvittiin vielä yksi biisi, joka syntyi noin vartissa.

Juuri noihin aikoihin Eversti alkoi paljastaa oikeita karvojaan. Jerry Leiber ja Mike Stoller olivat uineet liian syvälle Elviksen liiveihin, tarjoamalla hänelle muun muassa biisejä suoraan, kysymättä Parkerilta. Kaikki tällainen suhmurointi oli suhmurointien mestarille aivan liikaa, ja hän ei-niin-ystävällisesti pyysi kaksikkoa siirtymään sivummalle Elviksen elämästä. Näin myös kävi, ja sitä myötä menetettiin varmasti useita Elvis-klassikoita. Kyseinen tiimihän suorastaan tehtaili ikivihreitä etenkin 1960-luvulla.

Se mikä meni silloisilta kukkahattutädeiltä ja -sediltä täysin ohi, olivat joulupukin – joka saapuu kaupunkiin isolla mustalla Cadillacilla – kyseenalaiset toimet:

"Hang up your pretty stockings
And turn off the light
Santa Claus is comin' down your chimney tonight..."

Artisti itse tietty hiffasi kaksimielisyydet, nautti, ja antoi palaa. Joululaulu kuulostaa vielä tänäkin päivänä yllättävänkin radikaalilta ja riettaalta. Voi vain kuvitella, miltä se kuulosti keskiluokkaisia ja konservatiivisia arvoja vaalivassa Eisenhowerin Amerikassa, vuonna 1957.

Lähes kaikki Amerikan radioasemat kieltäytyivät aikoinaan soittamasta Elviksen joululevyä. Albumi singahti ilmestyessään välittömästi Yhdysvaltojen listan kärkipaikalle, ja siitä on vuosien saatossa eri painoksina muodostunut Elviksen kaikkien aikojen myydyin.

Santa Claus Is Back In Town | Radio Recorders, Hollywood | 7.9.1957

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com

The site is not commercial and makes no advertisement for any good nor service.